Paluu kotimetsään

Peruin toistaiseksi WoW:in tilauksen. FAQ:n mukaan hahmoja säilytetään palvelimella ainakin puoli vuotta, mikäli pelin pariin haluaa myöhemmin palata. Ohjeissa myös luvataan, että pelaaja saa varoitusviestin ennen hahmon poistamista.

Kyllästyminen iski. WoW on saman kaavan toistoa tasosta toiseen, mutta ei se sinänsä haittaa. Nyt vain samaan aikaan innostuin ihan muista peleistä eikä ajatus WoW:in maailmaan palaamisesta herätä tällä hetkellä minkäänlaisia intohimoja.

Aika näyttää, onko kyseessä väliaikainen tauko vai loppuiko WoW:ittaminen tähän. Kiitokset kaikille lukijoille ja ahkerille kommentoijille. Toivottavasti jaksatte lukea muitakin blogejani. Tätä kirjoittaessa niitä on yksi: Test Drive Newbie. Muihin mahdollisiin blogeihin laitan jatkossakin linkit tuohon sivupalkkiin.

Over and out.

Mainoskatko

Aloitin uuden blogin: Test Drive Newbie. Aiheena on Sierrakuskin seikkailut Test Drive Unlimitedin ihmeellisessä maailmassa. Tervetuloa lukemaan. Linkit muihin blogeihini löytyvät jatkossa tuosta vasemmasta palstasta.

Väkivaltaista tiedustelua

Läksin yksinäni tutustumismatkalle Ashenvaleen ja heti alkoi tapahtua. Jouduin lyhyen ajan sisällä monta kertaa käsikähmään Lauman ryöstöretkeläisten kanssa. Välillä tummui oma läski, välillä näytin viholliselle missä sen kaapin oikein kuuluu seisoa. WoW alkoi taas välittömästi uudelleen kiinnostaa, joten uudet maisemat olivat hyvinkin tervetullutta vaihtelua.

Ensivaikutelma Ashenvalesta oli että ihanaa, täällähän näyttää ihan samalta kuin kotona Darnassuksessa. Hölkkäilin kissana rennosti tietä eteenpäin maisemia katsellen, kunnes yhtäkkiä kiskaisin käsijarrun päälle. Keskellä tietä seisoskeli käsittämättömän ruma sekasikiö, jolla oli härän pää ja humanoidin vartalo. Tauren-shamaani, täsmälleen samaa tasoa kuin minä itsekin.

Nieleskelin vähän aikaa hämmentyneenä tyhjää, mikä maksoi minulle keikan hautausmaalle. Minusta tuntui kuin minuun olisi käytetty omia aseitani, sillä vihollisshamaani noitui maassa kasvavat juuret tarttumaan minuun kiinni. Sapen sylkeminen ja arvailut shamaanin syntyperän yksityiskohdista eivät auttaneet mitään, kun ensimmäinen tuhotaika jo läjähti keskelle tauluani.

Vapauduin pian, mutta pienikin etumatka riitti viholliselle. Viimeisillä voimillaan shamaani sai iskettyä minut maahan. Minä olin karhumuodossa ja vihollinenkin omassa, nelijalkaisessa sotamuodossaan. Ilman alun jähmettymistä olen aika varma, että olisin voittanut. Silmät sinistä tulta leiskuen leijailin kummituksena ruumiini luo, mutta shamaania ei näkynyt enää missään. Hampaitani kirskutellen jatkoin matkaani.

Vain muutaman minuutin kuluttua pääsin kostamaan. Minua vastaan hölkkäsi iljettävä epäkuollut maagi. Tasoja oli yksi vähemmän kuin itselläni, joten velhon taktiikka oli karkuun yrittäminen. Vaan turha yritys oli se, sillä minä olen kissana keskivertoseikkailijaa huomattavasti nopeampi. En epäröinyt tällä kertaa hetkeäkään, vaan säntäsin hurjasti karjuen kohti. Kuola suusta roiskuen ja eläimellinen raivo silmissäni revin ja raatelin, kun velho yritti karkuun ja viskoi hätäisiä hyökkäysloitsuja niskaani. Tämäkin taistelu oli erittäin tiukka, mutta niin vain jaloissani makasi kohta hyvin, hyvin kuollut epäkuollut. Siitähän sai!

Hölkkäilin alueen päästä päähän ja vähän väliä jouduin piiloutumaan kissana varjoihin. Vastaan tuli pareittain itseäni hieman voimakkaampia Laumalaisia. Paikallispuolustuksen keskustelukanavasta päätellen Ashenvale on jokseenkin levotonta aluetta. Tutkin maastoa päällisin puolin ja otin erinäisen joukon tehtäviä vastaan.

Kerran keskellä tietä istuskeli verihaltia, joka oli pari tasoa itseäni kokeneempi. Hiivin näkymättömänä kissana haltian selän taakse ja iskin kynteni syvälle vihollislihaan. Sain mukavan korkean tason tapon sillä aikaa, kun vihollisen pelaaja oli ilmeisesti käymässä vessassa tai jääkaapilla. En varsinaisesti ylpeile teollani, mutta omapa oli syynsä! Olisi parkkeerannut ruhonsa jonnekin muualle kuin keskelle tietä. (Sitä paitsi <AFK> ilmestyi hahmon kohdalle vasta sekuntia ennen hengen lähtöä.)

Osallistuin vielä jonninjoutavaan ryöstöretkeen Lauman alueelle neljän muun itseni tasoisen yöhaltian kanssa. Siitä reissusta ei tosin ole paljoa kertomista, sillä pikkuvekarat olivat kielenkäytöstä ja täydellisestä taktiikantajun puutteesta päätellen ihan väärällä palvelimella. Tarkoitus oli muka hakea uusi lemmikki metsästäjälle, mutta porukka ei pysynyt hetkeäkään koossa ja vieläpä tapatti itsensä säntäämällä korkean tason vartijoiden keskelle. Poistuin paikalta vaivautumatta sanomaan enää sanaakaan.

Ashenvalessa odottaa nyt paljon tekemistä ja seikkailua. Aina kun mahdollista, aion osallistua myös Laumalaisten pieksemiseen. Adrenaliinitasot ja voitosta saatava tyydytys ovat PvP:ssä ihan eri maailmasta kuin PvE:ssä, se ainakin on viimeistään nyt varmaa.

Minne seuraavaksi?

Viikonloppu tuli tällä kertaa käytettyä yksinpeleihin. Roolipeli- ja muiden taukojen ansiosta edellisestä täyspitkästä WoW-sessiosta alkaa olla huolestuttavan pitkä aika. Joko kiinnostus alkaa sammua?

Hahmoni on edelleen tasolla 25. Kuten muitten WoW:ittajien kommenteista on saatu lukea, tasot 20-40 ovat ilmeisesti tietyssä mielessä ne tylsimmät vaiheet hahmon kehityksessä. Tasoja tulee hitaasti ja matkanteko on hidasta nysväämistä ratsun hankinnan typerän tasorajan ansiosta. Yksin ei vielä pärjää isoille hirviölaumoille ja porukassa seikkaileminen on sitä samaa kuin ennenkin.

Jokin uusi idea WoW:iin olisi tässä vaiheessa tarpeen. Uuden syklihahmon aloittaminen voisi tulla kysymykseen, mutta silloin kiltatovereiden tasot karkaisivat käsistä (mitä ne kyllä osittain ovat jo tehneetkin). Tai ehkä PvP toisi touhuun uutta säpinää? Ehkä pitäisi tehdä muutama väkivaltainen tiedusteluretki syvälle Lauman alueelle. Pahoin pelkään, että näillä tasoilla retkelle tulisi äkillinen ja nolo loppu.

Monitaituri

Pelasin luolastossa taas hieman erilaista roolia. Tällä kertaa hoidin nimittäin tankin virkaa, sillä minun tehtäväni oli kerätä vihollisten vihat niskaani ja ottaa iskua vastaan mahdollisimman paljon. Karhuna osaan karjua niin vertahyytävästi, että melkein omillakin tulee vetelät housuun. Ainakin piilostaan kurkkiva ja tappavan tarkkoja tuholoitsuja viskova pikkumies maahisvelho piti tätä karhun hyödyllisimpänä ominaisuutena. Niinpä puolet ajasta takkuinen turkkini hädin tuskin näkyi siihen tarttuneiden hakkujen, nuolien ja veriroiskeiden seasta.

Druidi on eräänlainen monitaituri, joka pystyy kohtalaisesti hoitamaan mitä tahansa tehtävää, mutta ei ole muiden hahmoluokkien tapainen spesialisti missään. Siinä missä karhu tankkaa, kissa pystyy hoitamaan salamurhaajan ja selkäänpuukottajan roolia. Sisälmykset vaan lentelevät, kun kissa repii ja raatelee nopeilla iskusarjoillaan. Haltiana hilluessaan Ikira toimii usein parantajana, mikä on aikaisemmin luolastossakin todettu toimivaksi. Haltiana myös tuholoitsujen viskeleminen onnistuu tarvittaessa. Minä tykkään druidista juuri tämän monipuolisuuden vuoksi.