Paladinin rooli pelimaailmassa mietityttää vähän minua. Olen useammaltakin pelaajalta kuullut kommentteja joiden mukaan paladin on vain "healadin", eli pelkkä parantaja ja buffaaja. Tämä korostuu myöhemmin instansseissa. Jos paladin otetaan mukaan tiimiin niin häneltä edellytetään vain parantamista, ei mitään muuta.
Tämä harmittaa minua, sillä en haluaisi että oma hahmoni on vain parantamista tekevän apurin roolissa.
Adrianne
Tein samaan aikaan paladinini Melchiorin kanssa itselleni naispuolisen draenei-shamaanin Adriannen. Ajatuksena oli tehdä hyvin soolona pärjäävä hahmo, jolla voisin pelata yksin silloin jos tekee mieli pelata ja aika ei sovi Juhalle. Kyseinen hahmo on noussut nopeasti tasoja, vaikka en olekaan pelannut sillä tunneissa laskien yhtä paljon kuin paladinillani. Nykyään paladin on tasolla 10 ja shamaani tasolla 14.
Jos verrataan shamaanin ja paladinin pelaamista, niin shamaani on vähän haavoittuvampi kuin paladin, joskin silti kestävämpi kuin useimmat pelin hahmoluokat. Sen sijaan shamaanin vahingontekokyky on reippaasti parempi kuin paladinilla.
Paladinin pelaaminen on ainakin alatasoilla aika rauhallista puuhaa. Klikkaa oma tooni hyökkäämään vastustajan kimppuun, käytä judgementeja kerran kymmenessä sekunnissa ja paranna porukan jäseniä jos joku on huonossa kunnossa. Shamaanilla puolestaan on paljon monipuolisemmat kyvyt: meleehyökkäyksiä, instantteja taikoja, hitaita mutta tehokkaita tuholoitsuja, parantamista...
Kun mietin millaisen hahmon teen Juhan druidin kaveriksi oli shamaani yksi vaihtoehto ihan päähahmoksi. Pelasin tuolloin yhden shamaanin muistaakseni tasolle 6 nyyppäalueella, mutta hylkäsin sen koska shamaanin taikojen visuaaliset efektit olivat minusta ärsyttäviä. Shamaanin ympärillähän pyörii yleensä monenlaisia valopalloja. Hylkäsin tuon aloittamani hahmon, mutta palasin hahmoluokkaan myöhemmin yksinpelihahmollani ja opin sietämään hahmoluokan grafiikkaa.
Choose your virtual life
Pidän Adriannea aika onnistuneena hahmona. Aluksi suhtauduin kielteisesti siihen että mies pelaa naishahmoa, mutta itse asiassa ei se ole haitannut. Sitä paitsi joku miespelaaja lahjoitti minulle aseita siksi että olen "nätti tyttö". :-)
Voisin pelata jatkossakin paladinia, mutta en healadinia. Yksi vaihtoehto olisi vaihtaa päähahmo ja yksinpelihahmo keskenään. Pelaisin siis Juhan kanssa meidän kummankin hahmot tasolle 14, jonka jälkeen Ikiran seurana voisi alkaa seikkailemaan toinen tyttö. Katsotaan sitä sitten kun Juhan hahmo on tasolla 14.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

6 kommenttia:
En suosittele. Shamaani on aluksi hauska, mutta myöhemmin se ei tunnu oikein pärjäävän.
Itse asiassa minusta Paladinin pelaaminen on ihan hauskaa, ja minun hahmoni on pärjännyt pelissä mukavasti. Se mikä minua ärsyttää on muilta pelaajilta tuleva "peer pressure" tehdä omasta paladinista pelkkä parantaja. Miksei paladinia voisi pelata vaikka retribution-speckillä jos pelaaja sitä haluaa?
Katsotaan nyt sitten... Shamaani tuntuu kyllä sellaiselta hahmoluokalta että se pärjää erittäin hyvin yksin, kun taas paladin toimii paremmin porukan jäsenenä.
Sinullako ei sitten miekka enää pysy kädessä, jos speccaat holyyn?
Ahaa salaisissa haaveissa Neiti Kettunen haluaa "miekkaa peppuun", ghey Juha :)
Nojuuh,
Kännipetteri iski taas. Ja miulla oli tosi hauskaa, Lare ja Juha; kiitokset :)
btw, Juha tuntee Riepupetterin jo monen vuoden takaa. Kuinka monen?...
Se parhaiten nauraa, joka omille vitseilleen nauraa.
Viidentoista vuoden takaa, sanoisin.
Lähetä kommentti