15.2.2007

Kiltapohdintaa

Rupesi kyllä tuntumaan siltä, että heivaan helvettiin tuon ensimmäisen, hetken mielijohteesta otetun kiltajäsenyyden ja vähän äkkiä sittenkin. Jo sääntöjenkin mukaan kyseiseen kiltaan saa liittyä kuka tahansa. Mikä kertoo paljon killan jäsenistä. "Kilta niille epätoivoisille, jotka eivät muihinkaan kelpaa".

Pitää joko perustaa oma kilta, jossa (henkinen) alaikäraja on 25 vuotta, tai sitten pitää liittyä sellaiseen kiltaan jonka jäsenet oikeasti tuntee. Kumpikin on iso urakka. Jälkimmäinen siksi, että
nykyisellä pelityylillä seurustelua ja roolipeliä on tullut harrastettua aivan liian vähän grindaamiseen nähden. Ensimmäinen siksi, että se vaatii paljon rahaa, aikaa ja kärsivällisyyttä. Yhtään noista ei minulla ainakaan liikaa ole. Oman killan perustaminen olisi vielä hitaampaa kuin valmiin killan etsiminen, jotta saisi varmistettua sen, ettei kiltaan pääse ketä tahansa teinipeeloja.

Tai sitten teen tietoisen valinnan pysyä killattomana siihen saakka, että esille tulee todella painavia syitä kiltautumiseen. Tämäkin on täysin realistinen vaihtoehto.

Tänään on sitten taas tiedossa roolipeli-ilta eli WoWitustauko. Pah, juuri kun pääsin hienoon vauhtiin.

2 kommenttia:

+ Lauri + kirjoitti...

Ehdotan että keksimme jonkun fiksun nimen killalle ja ostamme sen 10 hopean hintaisen killanperustamislomakkeen. Sitten, jos vastaan tulee fiksuja tyyppejä esimerkiksi instansseissa, voi heille tarjota mahdollisuutta allekirjoittaa paperi.

Meillehän tulee aika pian vastaan se, että alamme pelata Alliancen ensimmäistä instanssia (Deathmines). Siellä joutuu tekemään yhteistyötä muidenkin pelaajien kanssa, kun kahdestaan ei pärjää. Jos porukassa on fiksuja pelaajia niin homma toimii, mutta idioottien pelikaverien kanssa homma on todella turhauttavaa. Jos löytyy fiksuja kavereita, niin voisi olla hyvä idea pyytää heitä jäseniksi omaan kiltaan.

No, jos tuntuu siltä että olet liittynyt peeloporukkaan, niin /gquit vain niin pääset ulos killasta.

+ Lauri + kirjoitti...

Hienoon vauhtiin pääsemisestä, mistä mainitsit postisi lopussa...

Nyt viime aikoina meidän dynamic duomme on alkanut toimimaan varsin mainiosti. Tosin minun hahmoni joutuu parantamaan druidia niin tiheästi että itse en hirveästi ehdi taistelemaan, mutta muuten peli on edennyt harvinaisen sujuvasti.

Jatkossa olen ajatellut kehittää omaa pelaamistani siten että yritän saada osan vastustajista hyökkäämään oman hahmoni kimppuun. Minun hahmollani kun on raskaammat panssarit kuin Juhan hahmolla, joten ehkä ei ole järkevää että Juhan hahmo tekee kaiken tankkaamisen. Karhu tosin on varsin hyvä siinä, mutta isommissa kahinoissa Ikira ottaa niin nopeasti vahinkoa ettei paladini ehdi parantaa riittävän nopsasti.

Tosin kaikkea tankkaamista ei kannata jättää paladinillekaan, kun druidikin kestää karhuna mukavasti vahinkoa. Vastustajat pitäisi pystyä jakamaan jotenkin fiksusti meille kahdelle.