Maisemamatkailua

Temppeliritariystäväni ehdotti maisemien vaihtoa ja minä suostuin. Välillä grindaamiseen kyllästyy ja silkka uusien maisemien näkeminen piristää. Tosin yllätyksenä minulle tuli se, miten pitkälle lopulta matkustimme.

Yöhaltioiden koti on pienellä saarella ja sorkkajalat asuvat lähistöllä aika saman kokoisella maapläntillä. Olemme seikkaillessamme sahanneet näiden kahden saaren väliä ja välillä olemme pistäytyneet läheisellä, paljon suuremmalla mantereella. Minä luulin, että tarkoituksemme oli matkustaa uusille maille tuolla lähimantereella, mutta laiva veikin meidät toiselle, paljon kauempana olevalle suurelle mantereelle. Kun kerran matkustetaan niin matkustetaan sitten kunnolla.

Matkan vaarallisin osuus oli alkutaipale uudella mantereella. Meidän piti juosta läpi rämeiköstä, jossa vaelteli siellä täällä itseämme huomattavasti voimakkaampia hirviöitä. Asia paljastui minulle vasta silloin, kun temppeliherra totesi että nyt juostaan. Mulkaisin ystävääni murhaavasti ja sitten alkoi helvetillinen hölkkä, varsinainen maratoni.

Yllättäen kaikki menikin hyvin. Välttelimme hirviöitä onnistuneesti, eikä yhtään tappelua tullut. Ellei sitten yhtä temppeliherraan ammuttua nuolta lasketa; onneksi kuitenkin paikallinen virkavalta puuttui heti peliin.

WoW:in eri maitten vaihtelevat teemat yllättivät taas iloisesti. Näimme kääpiöiden ja ihmisten kotimaita ja mantuja, vihreät kuusikot vaihtuivat hyiseen talvimaisemaan. Kääpiöitten jylhä kaupunki teki vaikutuksen, mutta mihin pikkukaverit tarvitsevat noin isot puitteet? Sitä paitsi kettutytölle tuli kaiken kiven ja raudan keskellä äkkiä kotimetsää ikävä. Tartuin temppeliherraa kädestä, purin hammasta ja jatkoin eteenpäin.

Kääpiökaupungista matka jatkui omituisella, maanalaisella mekaanisella junalla. Kaikkea ne kääpiöt keksivätkin. Erityisesti akvaarionäkymät järven pohjassa loksauttivat leukoja. Päätepysäkki oli ihmisten pääkaupungissa, jonka keskiaikaiset kivitalot ja sokkelokadut eivät tuntuneet haltiatytöstä varsinaisesti kodikkailta. Makunsa kullakin.

Tutkimme vielä hetken aikaa ympäröivää maastoa, kunnes oli aika mennä nukkumaan. Tein ihmisten pääkaupungista toistaiseksi uuden kotitukikohtani. Onneksi kaiken kiven keskeltä löytyi rauhallinen puisto ja puistosta muitakin yöhaltioita sekä druidille opettaja.

Minulle ei ihan täysin selvinnyt, miksi meidän piti matkustaa sinne minne lopulta matkustimme, mutta toisaalta joskus itse matka on tärkeämpi kuin määränpää. Hieno reissu.