8.2.2007

Maisemamatkailua

Temppeliritariystäväni ehdotti maisemien vaihtoa ja minä suostuin. Välillä grindaamiseen kyllästyy ja silkka uusien maisemien näkeminen piristää. Tosin yllätyksenä minulle tuli se, miten pitkälle lopulta matkustimme.

Yöhaltioiden koti on pienellä saarella ja sorkkajalat asuvat lähistöllä aika saman kokoisella maapläntillä. Olemme seikkaillessamme sahanneet näiden kahden saaren väliä ja välillä olemme pistäytyneet läheisellä, paljon suuremmalla mantereella. Minä luulin, että tarkoituksemme oli matkustaa uusille maille tuolla lähimantereella, mutta laiva veikin meidät toiselle, paljon kauempana olevalle suurelle mantereelle. Kun kerran matkustetaan niin matkustetaan sitten kunnolla.

Matkan vaarallisin osuus oli alkutaipale uudella mantereella. Meidän piti juosta läpi rämeiköstä, jossa vaelteli siellä täällä itseämme huomattavasti voimakkaampia hirviöitä. Asia paljastui minulle vasta silloin, kun temppeliherra totesi että nyt juostaan. Mulkaisin ystävääni murhaavasti ja sitten alkoi helvetillinen hölkkä, varsinainen maratoni.

Yllättäen kaikki menikin hyvin. Välttelimme hirviöitä onnistuneesti, eikä yhtään tappelua tullut. Ellei sitten yhtä temppeliherraan ammuttua nuolta lasketa; onneksi kuitenkin paikallinen virkavalta puuttui heti peliin.

WoW:in eri maitten vaihtelevat teemat yllättivät taas iloisesti. Näimme kääpiöiden ja ihmisten kotimaita ja mantuja, vihreät kuusikot vaihtuivat hyiseen talvimaisemaan. Kääpiöitten jylhä kaupunki teki vaikutuksen, mutta mihin pikkukaverit tarvitsevat noin isot puitteet? Sitä paitsi kettutytölle tuli kaiken kiven ja raudan keskellä äkkiä kotimetsää ikävä. Tartuin temppeliherraa kädestä, purin hammasta ja jatkoin eteenpäin.

Kääpiökaupungista matka jatkui omituisella, maanalaisella mekaanisella junalla. Kaikkea ne kääpiöt keksivätkin. Erityisesti akvaarionäkymät järven pohjassa loksauttivat leukoja. Päätepysäkki oli ihmisten pääkaupungissa, jonka keskiaikaiset kivitalot ja sokkelokadut eivät tuntuneet haltiatytöstä varsinaisesti kodikkailta. Makunsa kullakin.

Tutkimme vielä hetken aikaa ympäröivää maastoa, kunnes oli aika mennä nukkumaan. Tein ihmisten pääkaupungista toistaiseksi uuden kotitukikohtani. Onneksi kaiken kiven keskeltä löytyi rauhallinen puisto ja puistosta muitakin yöhaltioita sekä druidille opettaja.

Minulle ei ihan täysin selvinnyt, miksi meidän piti matkustaa sinne minne lopulta matkustimme, mutta toisaalta joskus itse matka on tärkeämpi kuin määränpää. Hieno reissu.

6 kommenttia:

K-P kirjoitti...

Tuon matkan olisit joutunut tekemään viimeistään siinä vaiheessa kun suoritat uimamaisterin norppamuototutkintoasi, joten se matka on ihan hyvä tehdä tässä vaiheessa. Nythän sinun ei tarvitse enää juosta niin paljoa seuraavilla kerroilla, kun voit ottaa griffon-kyydin satamasta Ironforgeen.

Tämän lisäksi menette seuraavaksi todennäköisesti seikkailemaan Westfalliin, joka on ainakin minun mielestäni hyvä paikka tasojen hankkimiseen ja siellähän sijaitsee myös alliancen ensimmäinen instanssi, Deadmines.

kraven kirjoitti...

Deadmines onkin jo ihan eri tasoa kuin Ragefire Chasm (ainoa instanssi, jonka Juha on tehnyt).

Horden puolella Ragefire Chasm on aika kökkö, mutta vastaavasti Shadowfang Keep on mainio. Alliancella taas Deadmines on hyvä, mutta sen jälkeen Stockades on todella rankka pettymys.

Scarlet Monastery on yksi parhaista instansseista. Se tulee ajankohtaiseksi, kunhan Juha ja Lauri alkavat olla 35+ tasoa.

Scarlet Monastery, eli SM, on ns. winged dungeon. Siinä on 4 erillistä instanssia: graveyard, library, armory ja cathedral. (Vaikeusjärjestyksessä)

Onneksi Blizzard on ottanut opikseen, ja Burning Crusadessa on hillittömien megainstanssien vastapainona myös lisää winged dungeoneja. Esimerkkinä vaikkapa Hellfire Peninsulan Hellfire Citadel.

Juha Kettunen kirjoitti...

Paljonkos näitä eri instansseja suunnilleen on? Ajattelin vaan, kun luettelit niitä tuolla tavalla ulkomuistista ja rivien välistä sain sen käsityksen, ettei WoW:in maailma niitä mitenkään täynnä ole.

Vastauksessa ei sitten tarvitse kokonaan spoilata löytämisen iloa luettelemalla ja kuvailemalla kaikki mahdolliset instanssit...

+ Lauri + kirjoitti...

Seuraavaksi ohjelmassa on tosiaankin seikkailemista Westfallissa. Kyseisen paikan tehtävillä ja grindaamisella pitäisi hahmojen nousta tason 20 tuntumaan, kun hahmot ovat nyt tasolla 15.

Deadmines onkin sitten vuorossa kun hahmot ovat lähempänä tasoa 20. Kyseisen instanssin voi käydä läpi pari kertaa riippuen vähän siitä miten homma sujuu. Minulla on yksi todella onnistunut kokemus DM:stä pisimpään pelaamallani noidalla viime syksyltä, mutta useimmiten homma levisi käsiin aloittelevien pelaajien tehdessä alkeellisia virheitä. Joka tapauksessa, Deadminesista saa ihan mukavaa tavaraa ja se on varsin kiintoisa miniseikkailu.

Seuraavaksi siirrytäänkin sitten Darkshireen, joka on minusta tyylikkäämpi ja hämyisempi alue kuin Westfall. Vanhasta kokemuksesta tiedän että Darkshire on myös eräs parhaista rahanansaitsemispaikoista alatason hahmoille. Tappamalla hämähäkkejä ja myymällä niistä saatavaa seittiä voi saada kohtuullisen helposti 3-5 kultaa päivässä, mikä ei ole tason 20 hahmolle olleenkaan huono saavutus.

Darkshire alkaa käydä pieneksi kun omat hahmot ovat lähellä tasoa 30, mutta siihen on vielä monta pelipäivää aikaa.

kraven kirjoitti...

Tuossa on lista instansseista

The Deadmines
Shadowfang Keep
The Stockade
Gnomeregan
The Scarlet Monastery
Uldaman
Temple of Atal'hakkar
Blackrock Depths
Lower Blackrock Spire
Upper Blackrock Spire

Stratholme
Scholomance
Zul'Gurub
Molten Core
Blackwing Lair
Naxxramas
Karazhan
Zul'Aman

Ragefire Chasm
Wailing Caverns
Blackfathom Deeps
Razorfen Kraul
Razorfen Downs
Zul'Farrak
Maraudon
Dire Maul
Onyxia's Lair
Ruins of Ahn'Qiraj
Temple of Ahn'Qiraj
Escape from Durnholde Keep
Opening the Dark Portal
Battle of Mount Hyjal

Hellfire Ramparts
Blood Furnace
The Shattered Halls
Magtheridon's Lair
The Slave Pens
The Underbog
The Steamvault
Serpentshrine Cavern
Mana Tombs
Auchenai Crypts
Sethekk Halls
Shadow Labyrinth
The Mechanar
The Botanica
The Arcatraz
The Eye
Gruul's Lair
Black Temple

nolifer kirjoitti...

Onhan noita instansseja, mutta suurin osa niistä on tarkoitettu korkean tason hahmoille.

Molten Core, Blackwing Lair, Naxxramas jne. ovat 40-hengen raid-instansseja. Varsinkin Naxxramas on sellainen paikka, jonka aiemmin pääsi näkemään vain pieni prosentti pelaajista. 70 levelin hahmot todennäköisesti pystyvät hoitamaan sen pienemmälläkin porukalla.