21.2.2007

Puhutaan minusta

Olen sitten tätä nykyä ihan suhteellisen koukussa WoW:iin. Pelaan käytännössä joka päivä ja monta tuntia kerrallaan. Tämä siitäkin huolimatta, että edelleenkään WoW ei minusta ole mitenkään erityisen nerokas peli. WoW on kaikkien MMORGioitten äiti lähinnä siitä syystä, että siihen on kerätty kaikkien aikaisempien massiivimoninpelien koukuttavimmat ja pidetyimmät ominaisuudet (lue: kliseet). Lisäksi toteutus on viimeistelty raudanlujalla otteella niin, että peli toimii teknisesti kuin junan vessa. Kysymys kuuluu siis: miksi juuri minä olen koukussa?

Asia on niin, että minä tarvitsen elämääni aika ajoin jonkun projektin. Projektin pitää olla jotain sellaista, johon kuluu paljon aikaa (levelöinti), johon voin purkaa luomistarvettani (tämä blogi), jossa saan olla tekemisissä muitten ihmisten kanssa (tiimityöskentely ja puheyhteys), ja joka muutenkin pyörii päässäni vähän väliä. Lyhyesti sanottuna siis jotain sellaista, johon voin purkaa ylimääräistä energiaa.

Jotkut ihmiset ovat tyytyväisiä stabiiliin ja muuttumattomaan elämään vuodesta toiseen. Minä taas tylsistyn helposti. Päivätyöni ei ole henkisesti haastavaa eikä luovia sivutöitä, peliarvostelujen kirjoittamista, ole tarjolla tarpeeksi. Kun tulee tilaisuus rikkoa rutiinia, säntään ilolla mukaan. Tällä hetkellä WoW vastaa näihin perustarpeisiini mainiosti. Jonakin päivänä varmaan kyllästyn ja etsin elämääni jonkun uuden projektin.

Perheelliset, luterilaisella työmoraalilla varustetut perussuomalaiset epäilemättä pyörittelevät päitään tällaiselle modernille nörtismille. Mutta siitä minä en piittaa. Itse pyörittelen päätäni niille, jotka vaikka pesevät ja vahaavat uutta autoaan joka toinen päivä, laittavat venettä, korjaavat kesämökkiä tai, herra paratkoon, istuvat työpaikoillaan minimissään kymmenen tuntia päivässä. Saisivat kokeilla välillä WoW:ia... Ehkä minutkin näkee vielä jonakin päivänä wanhaa moottoripyörää korjaamassa?

No tuskin kuitenkaan.

4 kommenttia:

palpy kirjoitti...

Your journey to the Dark Side is now complete, my young apprentice.

Juha Kettunen kirjoitti...

Hei, muutkin WoW:ittajat: miksi juuri sinä olet koukussa?

raiderx kirjoitti...

En ole koukussa. Voin lopettaa milloin tahansa. Tosin en vielä tänään, kun on tuo raidi...

reipupetteri kirjoitti...

Hui jos Juha joutui noin helposti koukkuun niin mitenkähän miun käy? Peloittavaa.