18.2.2007

PVP Duskwoodissa

Eilen illalla meidän kiltamme kolme jäsentä - Melchior, Ikira ja Bluefeather - lähtivät Duskwoodiin kokeilemaan miten pärjäämme kovemmalla alueella. Duskwoodhan on virallisesti tason 20-30 alue, ja vielä contested sellainen. Alueella liikkuu siis sekä Alliancen että Horden tyyppejä. Meidän tiimimme hahmot olivat noin tasolla 19, joten odotettavissa oli tiukkoja tilanteita.

Aika pian huomasimme että jo tietä pitkin kulkiessa kimppuun hyökkää tason 24 hämähäkkejä. Saimmehan me ne hengiltä, mutta viisi tasoa itseä kovemmat hirviöt ovat aika pahoja vastuksia. Hankittuamme lentopisteen Darkshiren kaupungista ja tehtävän tappaa hämähäkkejä, luurankoja ja ghouleja me lähdimme matkustamaan kohti alueen hautausmaata jonka ympäristössä oikeanlaisia vastustajia riittää.

Tiellä tuli vastaan yllättäen tason ?? örkkishamaani (myöhemmin sain tietää että oikeasti tasoa 34). Hän tappoi meidän tiimimme muutamassa sekunnissa, ja kun olimme resurrektoituneet ajoi meitä takaa kun juoksimme pakoon Duskwoodin kaupunkiin. Itse kaupungissa oli niin paljon Alliancen puolella olevaa porukkaa ettei PVP-vastustaja uskaltanut tulla sinne.

Kerroin tilanteesta paikallispuolustuksen chattikanavalla, ja valitin ettemme uskalla lähteä kaupungista kun paha örkki uhkaa meidän henkeämme. Ystävällinen tason 41 draenei hunter Severn vastasi meille tulevansa auttamaan. Tuo meitä paljon korkeammalla tasolla ollut tyttö liittyi meidän tiimiimme ja lähdimme yhdessä metsästämään örkkiä. Jonkin aikaa juostuamme me näimmekin kyseisen örkin, joka meidät nähdessään lähti juoksemaan pakoon. Me ajoimme hänet ulos alueelta ja onnittelimme itseämme.

Severn ehdotti että hän voisi jäädä meidän tiimiimme auttamaan meitä joksikin aikaa, siltäkin varalta jos kyseinen örkki päättäisi palata. Niinpä me metsästimme hämähäkkejä porukalla, ja todellakin tason 41 tiimikaveri nopeutti touhua huimasti. Kun olimme keskittyneet hämähäkkien tappamiseen hyökkäsi paikalle tason 43 blood elf paladin, ja sama toistui kuin ennenkin - muutaman sekunnin kuluttua koko meidän tiimimme oli kuollut. Sanotaan että paladinit eivät tee paljon vahinkoa, mutta ainakin tuo kyseinen paladin oli käsittämättömän tehokas tappokone.

Severn totesi ettei ollut varautunut hyökkäykseen, mutta että me voisimme voittaa kyseisen pahan paladinin jos toimisimme tiiminä. Seuraavan tunnin ajan me leikimme "kissa ja hiiri"-leikkiä, paladinin yrittäessä tappaa meidät ja meidän tiimimme pyrkiessä pysymään hengissä. Me saimme paladinin kerran hengiltä, mutta vastaavasti paladin tappoi meidät ainakin kolme kertaa. Lopulta Juha ja minä kyllästyimme ja me lähdimme kivellä takaisin Stormwindiin.

Severnkin tuli meidän luoksemme Stormwindiin, sanoen että oli joutunut juoksemaan pakoon Duskwoodista ratsullaan blood elfin ajaessa häntä takaa. Meidän korkeatasoinen uusi ystävämme antoi meille lahjoja, kuten medium armor kittejä ja sanoi auttavansa meitä jatkossakin jos me tarvitsemme jotakin. Päivän aikana me siis koimme mielenkiintoisia joskin turhauttavia PVP-taisteluita ja saimme uuden ystävän.

0 kommenttia: