Juha kutsui minut toiseksi toimittajaksi ja kirjoittejaksi tähän blogiin. Otin kutsun mielelläni vastaan, sillä sekä WoWin pelaaminen että tekstien kirjoittaminen ovat lähellä sydäntäni.
Aloitin bloginpitämisen vuonna 2004, noin kolme vuotta sitten. Tuolloin kirjoitin omasta elämästäni ilman sen kummempaa teemaa. Oman blogini pääaiheita olivat ruokareseptit, sillä ruuanlaitto on aina ollut lähellä sydäntäni. Tuo vanha blogi on jo ajat sitten poistunut netistä. Tämä WoW-blogi onkin sitten uusi alku minun bloginpitäjän urallani.
Myös Juhan ja minun yhteisessä wowin pelaamisessa ollaan siirrytty uuteen aikaan, suurelta osin siksi että me teimme uudet hahmot ja aloitimme pelaamisen uudella serverillä. Nyt pelaamme RPPVP serverillä jossa on mahdollisuus kahinoida vastapuolen pelaajien kanssa. Juha teki itselleen druidin ja on ollut valintaansa tyytyväinen. Minulle uuden hahmon valitseminen onkin ollut paljon hankalampaa.
Tein itselleni paladinin ajatellen että sen pelaaminen olisi selvästi erilaista kuin warlockin pelaaminen, johon olin tottunut. Paladinissa on hyviä puolia: se on eräs pelin parhaista parantajista ja oman porukan buffajista. Kuitenkin hahmon kyky tehdä vahinkoa vihollisiin on säälittävän heikko. Osin vika saattaa olla köyhissä aloitusvarusteissa, mutta taistelut yksin vihollista vastaan tuntuvat kestävän tuskallisen pitkään kun paladin ei saa vastustajaa hengiltä mutta vastustajakaan ei oikein saa vahinkoa paladiniin. Eron huomaa selvästi Juhan druidiin, joka tuntuu tekevän 2-3 kertaa niin paljon vahinkoa kuin minun paladinini.
Mietin vielä jatkanko pelaamista paladinillani vai teenkö jonkin muun hahmon. Siitä, että kokeilee monenlaisia hahmoja ei ole haittaa, jo siksikin että kahden ensimmäisen pelitunnin aikana hahmo nousee ainakin tasolle 6 ja ansaitsee kymmenisen hopeakolikkoa, jotka voi lähettää postitse joko uudelle omalle hahmolleen tai Juhan hahmolle. Grindaaminen ei siis mene täysin hukkaan.
Mietin viime sykynä pitkään eri hahmovaihtoehtoja ennen kuin päädyin warlockiin, jolla pelasinkin tasolle 29 asti. Tuohon kului alle kuukausi, vaikka ensimmäisen pidempään pelatun hahmon kohdalla haittana oli yleinen osaamattomuus. Ihan perusasiatkin olivat vaikeita kun ne piti oppia kantapään kautta. Sitten minun pelaamisessani olikin pari kuukautta taukoa ennen kuin Burning Crusaden julkaiseminen innosti minut ja Juhan pelaamaan.
Sitä, millainen parivaljakko seikkailee tästä eteenpäin WoWin maailmassa ei siis ole vielä lyöty lukkoon. Juhan hahmo kykenee parantamiseen, vahingon tekemiseen ja tankkina olemiseen, joten selkeää tarvetta tietynlaiselle parille ei ole. Minun hahmoni vain vahvistaa parin toimintaa jollakin osa-alueella.
31.1.2007
Newbie Or Not?
Kuinka paljon kokemusta WoW:ista pitää olla, ettei enää ole newbie? Vieläkö blogini otsikko pätee, jos minulla on WoW-pelikokemusta 60-100 tuntia? On siis selvää, että tämän blogin teema ja sisältö joka tapauksessa muuttuvat ajan myötä.
Näin ollen on sama antaa asioiden muuttua enemmänkin. Olen kutsunut WoW-tuutorini Laurin vierailevaksi kirjoittajaksi blogiini. Lauri on kirjoitellut ahkerasti kommentteja postauksiini ja monissa noista kirjoituksissa olisi ollut ainesta varsinaiseen artikkeliinkin. Katsotaan siis mitä tapahtuu, jos WoW Newbie saa toisenkin toimittajan.
Tarkoitus ei kuitenkaan ole harhautua alkuperäisestä teemasta liian kauas. Päättymätöntä WoW-sisäpiirin nörttipäiväkirjaa WoW Newbiestä ei ole tarkoitus tehdä. Olkoon tavoitteena siis, että asia olisi jatkossakin mahdollisimman ymmärrettävää muillekin kuin WoW:in pelaajille.
Pitemmittä puheitta, jäädään kiinnostuneina odottamaan, millaista uutta näkökulmaa uusi kirjoittaja Lauri meille tuo. Lukijana näet kunkin artikkelin kirjoittajan nimen kunkin jutun toiseksi alimmalta riviltä:
Näin ollen on sama antaa asioiden muuttua enemmänkin. Olen kutsunut WoW-tuutorini Laurin vierailevaksi kirjoittajaksi blogiini. Lauri on kirjoitellut ahkerasti kommentteja postauksiini ja monissa noista kirjoituksissa olisi ollut ainesta varsinaiseen artikkeliinkin. Katsotaan siis mitä tapahtuu, jos WoW Newbie saa toisenkin toimittajan.
Tarkoitus ei kuitenkaan ole harhautua alkuperäisestä teemasta liian kauas. Päättymätöntä WoW-sisäpiirin nörttipäiväkirjaa WoW Newbiestä ei ole tarkoitus tehdä. Olkoon tavoitteena siis, että asia olisi jatkossakin mahdollisimman ymmärrettävää muillekin kuin WoW:in pelaajille.
Pitemmittä puheitta, jäädään kiinnostuneina odottamaan, millaista uutta näkökulmaa uusi kirjoittaja Lauri meille tuo. Lukijana näet kunkin artikkelin kirjoittajan nimen kunkin jutun toiseksi alimmalta riviltä:
Rotillakin juustorahat taskussa
Eilen illalla matalan tason haltiatytöllä grindatessani huomasin taas äkkiä, että WoW:issa hämähäkeilläkin saattaa olla metallivahvikkeiset nahkasaappaat mukana. Ainakin niiden raadoista monesti löytää mitä ihmeellisintä kamaa. Hyvähän se vaan on tulojen kannalta, mutta loogisesti ajatellen asiassa ei ole mitään järkeä. Varkaalla pelatessani olin jo jotenkin onnistunut unohtamaan järjettömät dropit ja suuren osan muistakin epäloogisuuksista. Uuden hahmon näkökulmasta asia taas jotenkin iski päin kasvoja kuin öljyinen rätti.
Ymmärrän kyllä, että ehjiä ötökkäsilmiä ja katkenneita kitiinijalkoja hämiksiltä löytyy. Sitäkään en jaksa enää miettiä, miksi kauppiaat ostavat innolla näitä makaabereja matkamuistoja, kysynnän ja tarjonnan laeista hetkeäkään välittämättä. Sekään ei liian kamalasti häiritse, että WoW:in maailmassa näillä jäännöksillä ei kukaan mitään tee, niistä kun ei voi valmistaa edes taikajuomia. Mutta rahat ja varusteet järjettömillä hirviöillä ovat jo vähän liikaa. Ehkä ne löytyvätkin hirviöiden vatsoista, koska monsterit ovat popsineet huono-onnisempia seikkailijoita varusteineen parempiin suihin?
Ymmärrän kyllä, että ehjiä ötökkäsilmiä ja katkenneita kitiinijalkoja hämiksiltä löytyy. Sitäkään en jaksa enää miettiä, miksi kauppiaat ostavat innolla näitä makaabereja matkamuistoja, kysynnän ja tarjonnan laeista hetkeäkään välittämättä. Sekään ei liian kamalasti häiritse, että WoW:in maailmassa näillä jäännöksillä ei kukaan mitään tee, niistä kun ei voi valmistaa edes taikajuomia. Mutta rahat ja varusteet järjettömillä hirviöillä ovat jo vähän liikaa. Ehkä ne löytyvätkin hirviöiden vatsoista, koska monsterit ovat popsineet huono-onnisempia seikkailijoita varusteineen parempiin suihin?
30.1.2007
Uusi taistelupari
Meidän yöhaltioiden alueilla alkoi pyöriä omituista väkeä. Sininahkaisia ja paksuhäntäisiä sorkkajalkoja. Yhden naispuolisen kanssa tuli juttua kotikylässäni, kun uteliaisuuttani viskasin sellaiseen vahvistusloitsun. Ihan kunnon tytöltä tämä omituinen otus vaikutti. Piti lemmikkinään isoa, terävähampaista kissaa. Sehän sopii.
Kyseinen pelaaja kirjoitti kokonaisia lauseita kirjakielellä, joten lyhytkin roolipelisessio oli mukavaa vaihtelua grindaamiseen. Harmi, että metsästäjä oli itseäni selvästi korkeammalla tasolla. Muuten olisin kutsunut mukaan porukkaamme.
Miespuoliseen draneihin tutustuin ja ystävystyin vähän isommassa kylässä. Tämä sorkkajalka oli temppeliritari, joka katseli käveleviä puuvartijoitamme kummissaan. Ystävyytemme oli vähällä rakoilla heti alussa, kun köntys meni rypemään meidän druidien pyhään [kuralätäkköön] lähteeseen. Uskoi onneksi kohteliasta pyyntöä sijoittaa kavionsa muualle.
Druidin pelaaminen tuntui ainakin alussa mukavammalta kuin salamurhaajan. Kukaan ei jaksa odottaa, että salamurhaaja hiipii hiljaa jonkun taakse ja hirttää pianonkielellä. Kaikilla on liian kiire sännätä päätä pahkaa kimppuun. Voron kyvyt menevät jotenkin hukkaan. Druidi taas osaa jo alussa kaikenalaista hyödyllistä: tuhotaikaa, parannusta, ominaisuuksien parantelua ja hakkaamista.
Rupesin lisäksi keräilemään luonnosta kasveja ja kävin opettelemassa, miten niistä voi alkaa lutrata taikajuomia. Tällä hahmolla taidan jättää ruutanoiden onkimiset, susipihvien paistamiset ja rättiriepujen tehtailemiset väliin. Taikajuomien ja raaka-aineiden kauppaaminen kuuluu olevan tuottoisaa puuhaa.
Kyseinen pelaaja kirjoitti kokonaisia lauseita kirjakielellä, joten lyhytkin roolipelisessio oli mukavaa vaihtelua grindaamiseen. Harmi, että metsästäjä oli itseäni selvästi korkeammalla tasolla. Muuten olisin kutsunut mukaan porukkaamme.
Miespuoliseen draneihin tutustuin ja ystävystyin vähän isommassa kylässä. Tämä sorkkajalka oli temppeliritari, joka katseli käveleviä puuvartijoitamme kummissaan. Ystävyytemme oli vähällä rakoilla heti alussa, kun köntys meni rypemään meidän druidien pyhään [kuralätäkköön] lähteeseen. Uskoi onneksi kohteliasta pyyntöä sijoittaa kavionsa muualle.
Druidin pelaaminen tuntui ainakin alussa mukavammalta kuin salamurhaajan. Kukaan ei jaksa odottaa, että salamurhaaja hiipii hiljaa jonkun taakse ja hirttää pianonkielellä. Kaikilla on liian kiire sännätä päätä pahkaa kimppuun. Voron kyvyt menevät jotenkin hukkaan. Druidi taas osaa jo alussa kaikenalaista hyödyllistä: tuhotaikaa, parannusta, ominaisuuksien parantelua ja hakkaamista.
Rupesin lisäksi keräilemään luonnosta kasveja ja kävin opettelemassa, miten niistä voi alkaa lutrata taikajuomia. Tällä hahmolla taidan jättää ruutanoiden onkimiset, susipihvien paistamiset ja rättiriepujen tehtailemiset väliin. Taikajuomien ja raaka-aineiden kauppaaminen kuuluu olevan tuottoisaa puuhaa.
29.1.2007
Luonnonlapsesta kissapedoksi
Tein toisen hahmon WoW:iin. Uusi seikkailija on yöhaltiatyttö Alliancesta ja ammatiltaan druidi. Joskus sitten isona osaa muuttua kissapedoksi hän. Kuva löytyy tuosta vasemmasta palstasta.
Täytyy taas todeta, että eri alueet WoW:issa ovat kiitettävän eri näköisiä. Uutuudenviehätyksen jälkeen näkymät tuskin irrottavat alaleukaa päästä, mutta ensimmäistä kertaa nähdessään uusia maisemia on mukava katsella.
Ensimmäiset tasot tulivat vanhasta tottumuksesta grindatessa nopeasti. Ainakin näin alussa uusi näkökulma tuntuu juuri siltä kaivatulta piristysruiskeelta. Luulen, että jonkun mainitsema eri hahmojen pelaaminen sykleissä on hyvä ajatus. Alien vs. Predator 2:sta olen jauhanut ennenkin; siinäkin tuli vaihdeltua näkymää vähän väliä ihmisen, predatorin ja alienin välillä.
In other news, paljastui että nettiyhteyteni toimii luvatulla nopeudella operaattorin testimodeemilla, mutta ei VittuKuppa.comin halpislaitteella. On se ihmeellistä. Mikseivät nämä asiat koskaan toimi heittämällä niin kuin pitäisi? Selvittelen asiaa modeemin takuuhuollon kanssa. 10M/2M nettiyhteys tuntuu kyllä mukavalta 4M/1M:n jälkeen. Mutta kuten jo todettu, WoW toimii viiveettä hitaammallakin yhteydellä.
Täytyy taas todeta, että eri alueet WoW:issa ovat kiitettävän eri näköisiä. Uutuudenviehätyksen jälkeen näkymät tuskin irrottavat alaleukaa päästä, mutta ensimmäistä kertaa nähdessään uusia maisemia on mukava katsella.
Ensimmäiset tasot tulivat vanhasta tottumuksesta grindatessa nopeasti. Ainakin näin alussa uusi näkökulma tuntuu juuri siltä kaivatulta piristysruiskeelta. Luulen, että jonkun mainitsema eri hahmojen pelaaminen sykleissä on hyvä ajatus. Alien vs. Predator 2:sta olen jauhanut ennenkin; siinäkin tuli vaihdeltua näkymää vähän väliä ihmisen, predatorin ja alienin välillä.
In other news, paljastui että nettiyhteyteni toimii luvatulla nopeudella operaattorin testimodeemilla, mutta ei VittuKuppa.comin halpislaitteella. On se ihmeellistä. Mikseivät nämä asiat koskaan toimi heittämällä niin kuin pitäisi? Selvittelen asiaa modeemin takuuhuollon kanssa. 10M/2M nettiyhteys tuntuu kyllä mukavalta 4M/1M:n jälkeen. Mutta kuten jo todettu, WoW toimii viiveettä hitaammallakin yhteydellä.
Uutta näkökulmaa?
Sain idean, mistä löytyisi uutta puhtia WoW:ittamiseen. Minulle uusi puhti löytyy usein uuden oppimisesta ja kokeilemisesta, eikä niinkään vanhan toistamisesta loputtomiin. Mitä jos tekisinkin uuden, ihan erilaisen hahmon PvP(RP)-serverille?
Ajatus jalostuu heti tarkemmaksi. Riitävän uusi näkökulma edellyttäisi Alliancen hahmoa ja mielellään taikoja viskelevää sellaista. Muiksi harrastuksiksi vähän kasvien keräilyä ja taikajuomien kanssa lutraamista. Player vs. Player jo yksinäänkin voisi olla kohtalaisen suuri muutos.
Miltä kuulostaa?
Laitekokoonpanosta
Nettiyhteyteni nopeutui. Entinen oli 4M/1M, uusi on 10M/2M. (Ainakin teoriassa, käytännön nopeus on lähempänä 8M/1M). Asialla ei WoW:in kannalta ole mitään merkitystä, sillä entiselläkin yhteydellä peli toimi täysin viiveettä, mutta mainitaan nyt asiasta kun laitekokoonpano tuli kerran tarkammin lueteltua.
Ajatus jalostuu heti tarkemmaksi. Riitävän uusi näkökulma edellyttäisi Alliancen hahmoa ja mielellään taikoja viskelevää sellaista. Muiksi harrastuksiksi vähän kasvien keräilyä ja taikajuomien kanssa lutraamista. Player vs. Player jo yksinäänkin voisi olla kohtalaisen suuri muutos.
Miltä kuulostaa?
Laitekokoonpanosta
Nettiyhteyteni nopeutui. Entinen oli 4M/1M, uusi on 10M/2M. (Ainakin teoriassa, käytännön nopeus on lähempänä 8M/1M). Asialla ei WoW:in kannalta ole mitään merkitystä, sillä entiselläkin yhteydellä peli toimi täysin viiveettä, mutta mainitaan nyt asiasta kun laitekokoonpano tuli kerran tarkammin lueteltua.
28.1.2007
Yliannostus
Instanssihärdellin jälkeen olen pelannut WoW:ia vain lyhyesti ja satunnaisesti. Eilen illalla kuitenkin sen verran, että hahmoni nousi vielä yhden tason (nyt salamurhaajani on tasolla 16) ja teki itselleen paremman rintapanssarin.
Imu ja veto on jotenkin poissa ja WoW:ittaminen on käynyt maistumaan vähän puulta. Jokohan tämä on nähty. Pidänkö väliaikaista taukoa (jonka aikana kaikkien muitten pelaajien hahmot nousevat tasolle 60) vai lopetanko tähän? Tällaisia aatoksia mielessäni tällä hetkellä pyörii.
WoW:ittamisen asemasta olen katsellut leffoja ja pelannut joitakin yksinpelejä, joista Rainbow Six: Vegas iskee kympillä. Siinäkin olisi moninpeli. Kaikenlaisia pelimuotoja tuntuu löytyvän, sekä toisia vastaan kamppailua että yhteistyötä. Miellyttävään pelaamiseen tarvittaisiin kuitenkin ehdottomasti hyvä porukka, jotta vältyttäisiin niiltä tyypillisiltä ongelmilta, joihin aloituspuheenvuorossani viittasin.
Moninpelissä on muuten sellainen ominaisuus, että sen pelaamisesta voi tulla jopa velvollisuus. Aloitimme seikkailijanuramme noitaystäväni kanssa yhtä aikaa ja olemme edenneet jokseenkin samaa tahtia. Ystäväni ymmärrettävästi yrittää tämän tästä houkutella minua jatkamaan. Ei tunnu mukavalta vastata, että tänään teen mieluummin jotain muuta. No toisaalta MMORGioissa ystävät tulevat ja menevät, minkä pelin omistakin työkaluista huomaa.
Mikä oleellisen tärkeä seikka WoW:ista minulla on vielä kokematta? Jotenkin tuntuu, että kaikki on jo nähty ja luvassa on vaan saman toistoa loputtomiin aina tasorajaan saakka. Mistä löytyisi motiivia jatkamiseen? Vai riittäisikö tauko?
Imu ja veto on jotenkin poissa ja WoW:ittaminen on käynyt maistumaan vähän puulta. Jokohan tämä on nähty. Pidänkö väliaikaista taukoa (jonka aikana kaikkien muitten pelaajien hahmot nousevat tasolle 60) vai lopetanko tähän? Tällaisia aatoksia mielessäni tällä hetkellä pyörii.
WoW:ittamisen asemasta olen katsellut leffoja ja pelannut joitakin yksinpelejä, joista Rainbow Six: Vegas iskee kympillä. Siinäkin olisi moninpeli. Kaikenlaisia pelimuotoja tuntuu löytyvän, sekä toisia vastaan kamppailua että yhteistyötä. Miellyttävään pelaamiseen tarvittaisiin kuitenkin ehdottomasti hyvä porukka, jotta vältyttäisiin niiltä tyypillisiltä ongelmilta, joihin aloituspuheenvuorossani viittasin.
Moninpelissä on muuten sellainen ominaisuus, että sen pelaamisesta voi tulla jopa velvollisuus. Aloitimme seikkailijanuramme noitaystäväni kanssa yhtä aikaa ja olemme edenneet jokseenkin samaa tahtia. Ystäväni ymmärrettävästi yrittää tämän tästä houkutella minua jatkamaan. Ei tunnu mukavalta vastata, että tänään teen mieluummin jotain muuta. No toisaalta MMORGioissa ystävät tulevat ja menevät, minkä pelin omistakin työkaluista huomaa.
Mikä oleellisen tärkeä seikka WoW:ista minulla on vielä kokematta? Jotenkin tuntuu, että kaikki on jo nähty ja luvassa on vaan saman toistoa loputtomiin aina tasorajaan saakka. Mistä löytyisi motiivia jatkamiseen? Vai riittäisikö tauko?
24.1.2007
Pikkupiltti vai idiootti?
Eilen törmäsimme ensimmäisen kerran Todella Rasittavaan pelaajaan. Safariamme tuli nimittäin häiritsemään joku harvinaisen kädetön velho. Tyyppi blästäili loitsujaan sinne tänne ja hyppi hirviölauman keskelle sähläämään. Kokemuspisteetkin menivät harakoille, kun kaveri antoi armoniskuja meidän henkihieveriin nirhaamillemme elikoille.
Katsoimme touhua jonkun aikaa ja sitten pyysimme tyyppiä kohteliaasti jättämään meidät rauhaan. Ei mennyt perille. Kaverilta tuli maksimissaan kahden tai kolmen merkin mittaisia vastauksia ja nekin tippuivat useamman minuutin paikallaanseisomis- ja näppäimistönhakkaamistaukojen jälkeen.
Palasimme taikakivellä kotitukikohtaan kaverin silmien edestä. Läksiäisiksi heitin vielä ei niin kohteliaan kommentin tyyliin että kylläpä sinä oletkin ääliö. Viiden minuutin kuluttua tuli huolellisesti punnittu ja taidokkaasti artikuloitu vastaus, joka kuului kokonaisuudessaan näin (suora lainaus):
Pelaaja joko roolipelasi jälkeenjäänyttä taitavasti tai sitten pelaajan ikä oli maksimissaan yhdeksän, kymmenen vuotta. Hieman taas pitää ihmetellä joitakin vanhempia. No toisaalta minulla ei ole omia lapsia (eikä tule), joten ehkä on parempi vaieta tässä vaiheessa.
(M)asennusta
Tänä aamuna oli tarkoitus tarkistaa, miten illalla jätetyissä huutokaupoissa kävi. Ensin WoW halusi imeä uuden päivityksen, joka tippui lankaa pitkin noin yksi bitti minuutissa. Sen jälkeen tuli ilmoitus, että palvelimet ovat puoleen päivään saakka nurin päivitystöiden takia. No kiitti tiedosta. Kyllä suututti.
Katsoimme touhua jonkun aikaa ja sitten pyysimme tyyppiä kohteliaasti jättämään meidät rauhaan. Ei mennyt perille. Kaverilta tuli maksimissaan kahden tai kolmen merkin mittaisia vastauksia ja nekin tippuivat useamman minuutin paikallaanseisomis- ja näppäimistönhakkaamistaukojen jälkeen.
Palasimme taikakivellä kotitukikohtaan kaverin silmien edestä. Läksiäisiksi heitin vielä ei niin kohteliaan kommentin tyyliin että kylläpä sinä oletkin ääliö. Viiden minuutin kuluttua tuli huolellisesti punnittu ja taidokkaasti artikuloitu vastaus, joka kuului kokonaisuudessaan näin (suora lainaus):
noEnsimmäistä kertaa piti turvautua Ignore-toimintoon.
Pelaaja joko roolipelasi jälkeenjäänyttä taitavasti tai sitten pelaajan ikä oli maksimissaan yhdeksän, kymmenen vuotta. Hieman taas pitää ihmetellä joitakin vanhempia. No toisaalta minulla ei ole omia lapsia (eikä tule), joten ehkä on parempi vaieta tässä vaiheessa.
(M)asennusta
Tänä aamuna oli tarkoitus tarkistaa, miten illalla jätetyissä huutokaupoissa kävi. Ensin WoW halusi imeä uuden päivityksen, joka tippui lankaa pitkin noin yksi bitti minuutissa. Sen jälkeen tuli ilmoitus, että palvelimet ovat puoleen päivään saakka nurin päivitystöiden takia. No kiitti tiedosta. Kyllä suututti.
Satunnainen kohtaaminen
WoW:issa voi viettää aikaa monella tavalla. Suurin osa pelaajista grindaa, nostaa tasojaan, soolottaa ja tekee isompaa yhteistyötä korkeintaan instansseissa. Roolipelaaminen myös roolipeliserverillä on minun kokemusteni mukaan minimaalista, mutta onneksi siihenkin välillä törmää.
Postilaatikolla asioidessamme joku haltiatyttönen alkoi äkkiä kovasti selvittämään. Hänen puheensa oli, sanotaanko nyt vaikka hieman erikoista. Kun kysyin noitaystävältäni, ymmärsikö hän neitokaista, joku ohikulkija kommentoi, että tuohan on vain kapungin opas. Minusta äänensävy oli samanlainen kuin jos Suomessa turistille sanottaisiin: "Erkki on paikallinen kylähullu, ei siitä tarvitse välittää".
Jostain syystä haltiaa tuli kuitenkin kuunneltua. Kohta kävi ilmi, että puheen outous johtui silvotusta kielestä... Muisto yhteenotosta örkkien kanssa. Tässä vaiheessa kiinnostus heräsi kunnolla. Tämähän roolipelaa!
Tarinalle oli luvassa jatkoa, mutta edellytyksenä oli kympin lahjoitus. Totesin heti, että moinen käytös ansaitsee palkkionsa ja tempaisin massin esiin. Ja juttuahan tuli. Ja tuli ja tuli. Olisi tullut varmaan vaikka kuinka pitkään, joten noitaystäväni maksoi toisenkin kympin, jotta pääsimme kohteliaasti lähtemään.
Kaikenlaisiin kylähulluihin sitä törmääkin!
Postilaatikolla asioidessamme joku haltiatyttönen alkoi äkkiä kovasti selvittämään. Hänen puheensa oli, sanotaanko nyt vaikka hieman erikoista. Kun kysyin noitaystävältäni, ymmärsikö hän neitokaista, joku ohikulkija kommentoi, että tuohan on vain kapungin opas. Minusta äänensävy oli samanlainen kuin jos Suomessa turistille sanottaisiin: "Erkki on paikallinen kylähullu, ei siitä tarvitse välittää".
Jostain syystä haltiaa tuli kuitenkin kuunneltua. Kohta kävi ilmi, että puheen outous johtui silvotusta kielestä... Muisto yhteenotosta örkkien kanssa. Tässä vaiheessa kiinnostus heräsi kunnolla. Tämähän roolipelaa!
Tarinalle oli luvassa jatkoa, mutta edellytyksenä oli kympin lahjoitus. Totesin heti, että moinen käytös ansaitsee palkkionsa ja tempaisin massin esiin. Ja juttuahan tuli. Ja tuli ja tuli. Olisi tullut varmaan vaikka kuinka pitkään, joten noitaystäväni maksoi toisenkin kympin, jotta pääsimme kohteliaasti lähtemään.
Kaikenlaisiin kylähulluihin sitä törmääkin!
THE kimppakivaa
Olimme noitaystäväni kanssa tekemässä lähtöä örkkien pääkaupungista, kun tapasimme erään epäkuolleen papin. Ensin tarkoitus oli vain pyytää häntä mukaan ryhmäämme seikkailemaan, mutta jotenkin päätimmekin mennä kokeilemaan kaupungista löytyvää, hieman tujakampaa ja isolle seikkailijaporukalle tarkoitettua luolastoseikkailua. Menimme ensimmäistä kertaa sekaantumaan Instanssiin.
Instanssit poikkeavat WoW:in muista alueista siinä, että niihin mahtuu vain rajallinen määrä pelaajia kerrallaan. Jos rajan ylittävä määrä pelaajia menee alueelle samaan aikaan, heille luodaan tehtävästä oma kopionsa eli instanssinsa. Instanssit ovat ilmeisesti ainakin jossain määrin käsityönä tehtyjä seikkailuita, joissa pieni mutta tiivis seikkailijaryhmä kohtaa kunnollisen haasteen.
Pappi rupesi johtamaan iskuryhmäämme. Joukkueseen rekrytoitiin vielä örkkisoturi ja shamaani. Noidan demoniapuri mukaanluettuna meillä oli mukavan monipuolinen kommandoryhmä, jossa riitti iskuvoimaa enemmän kuin pienessä kylässä. Kädet hikoillen astuimme syvemmälle luolastoon.
Kävi ilmi, että meidän porukallamme homma toimi kuin junan vessa. Kun papiltamme käsky kävi (go go go), adrenaliinit turskahtivat verenkiertooni. Vaikka emme olleet sopineet taktiikoita etukäteen, jotenkin kaikki silti tiesivät täsmälleen, mitä tehdä.
Minä viskasin lähintä hirviötä heittokirveellä naamaan ja pakitin muutaman askeleen. Sillä aikaa örkkisoturi ampui jousellaan yhden nuolen ja shamaani paiskasi loitsulla. Kun hirviö pääsi suuteluetäisyydelle, örkkisoturi rupesi viipaloimaan sitä kirveellä. Noita usutti demoninsa sen kimppuuun, minä kiersin taakse puukottamaan selkään ja shamaani mätti sauvalla kuuppaan. Sitä mukaa kun omat ottivat vahinkoa, pappi paranteli loitsuillaan pysytellen itse viisaasti kauempana turpakäräjistä.
Sama toistui hirviöstä toiseen. Välillä tuli tiukka paikka, kun vihollisia kävi päälle monta kerrallaan, mutta kaiken kaikkiaan ryhmämme toimi taktiikan osalta tarkasti kuin kello tai huippukoulutettu kommandoryhmä. Parhaimmillaan joukkoteurastus oli varsin vaikuttavaa, kun kaikkialla räjähteli loitsuja silmille ja teräaseet mäjähtelivät lihaan. Hirviötä kaatui laumoittain, mutta meistä ei pudonnut kukaan. Aika hyvin.
Ainoa pettymys oli, että kun kaikki oli ohi niin se oli siinä. Palkkioksi ei tullut mitään graalin maljaa tai THE Miekkaa kivestä. Pyyhkäisin enimmät veriroiskeet naamaltani ja katselin hämmästyneenä ympärilleni: tässäkö tämä oli? Antikliimaksista huolimatta onnistunut instanssin vyörytys oli WoW-pelaamisen huippukohta tähän mennessä. Pätevän papin lisäsimme lyhyeen ystäväluetteloomme tulevia seikkailuita silmällä pitäen. Hieno kokemus.
Instanssit poikkeavat WoW:in muista alueista siinä, että niihin mahtuu vain rajallinen määrä pelaajia kerrallaan. Jos rajan ylittävä määrä pelaajia menee alueelle samaan aikaan, heille luodaan tehtävästä oma kopionsa eli instanssinsa. Instanssit ovat ilmeisesti ainakin jossain määrin käsityönä tehtyjä seikkailuita, joissa pieni mutta tiivis seikkailijaryhmä kohtaa kunnollisen haasteen.
Pappi rupesi johtamaan iskuryhmäämme. Joukkueseen rekrytoitiin vielä örkkisoturi ja shamaani. Noidan demoniapuri mukaanluettuna meillä oli mukavan monipuolinen kommandoryhmä, jossa riitti iskuvoimaa enemmän kuin pienessä kylässä. Kädet hikoillen astuimme syvemmälle luolastoon.
Kävi ilmi, että meidän porukallamme homma toimi kuin junan vessa. Kun papiltamme käsky kävi (go go go), adrenaliinit turskahtivat verenkiertooni. Vaikka emme olleet sopineet taktiikoita etukäteen, jotenkin kaikki silti tiesivät täsmälleen, mitä tehdä.
Minä viskasin lähintä hirviötä heittokirveellä naamaan ja pakitin muutaman askeleen. Sillä aikaa örkkisoturi ampui jousellaan yhden nuolen ja shamaani paiskasi loitsulla. Kun hirviö pääsi suuteluetäisyydelle, örkkisoturi rupesi viipaloimaan sitä kirveellä. Noita usutti demoninsa sen kimppuuun, minä kiersin taakse puukottamaan selkään ja shamaani mätti sauvalla kuuppaan. Sitä mukaa kun omat ottivat vahinkoa, pappi paranteli loitsuillaan pysytellen itse viisaasti kauempana turpakäräjistä.
Sama toistui hirviöstä toiseen. Välillä tuli tiukka paikka, kun vihollisia kävi päälle monta kerrallaan, mutta kaiken kaikkiaan ryhmämme toimi taktiikan osalta tarkasti kuin kello tai huippukoulutettu kommandoryhmä. Parhaimmillaan joukkoteurastus oli varsin vaikuttavaa, kun kaikkialla räjähteli loitsuja silmille ja teräaseet mäjähtelivät lihaan. Hirviötä kaatui laumoittain, mutta meistä ei pudonnut kukaan. Aika hyvin.
Ainoa pettymys oli, että kun kaikki oli ohi niin se oli siinä. Palkkioksi ei tullut mitään graalin maljaa tai THE Miekkaa kivestä. Pyyhkäisin enimmät veriroiskeet naamaltani ja katselin hämmästyneenä ympärilleni: tässäkö tämä oli? Antikliimaksista huolimatta onnistunut instanssin vyörytys oli WoW-pelaamisen huippukohta tähän mennessä. Pätevän papin lisäsimme lyhyeen ystäväluetteloomme tulevia seikkailuita silmällä pitäen. Hieno kokemus.
23.1.2007
Nahka-asustetehtailija matkustaa
Karistimme noitaystäväni kanssa synnyinmantereemme tomut jaloistamme. Matkustimme zeppeliinillä örkkikansan kotimaille. Heti perillä savannin polttava helle iski epäkuolleisiin keuhkoihini kuin sarvikuono. Valoakin on niin paljon, että puolimädät silmäni melkein sulavat päähän.
WoW:in grafiikka ei sinällään ole kummoista, mutta eri alueiden riittävän erilaiset teemat ilahduttavat. Kontrasti epäkuolleiden synkkien maisemien ja verihaltioiden karkkilinnan välillä oli suuri, mutta örkkimantereen kuumat tasangot ja kuparinpunaiset hiekat yllättivät silti iloisesti. WoW:in animetyylinen grafiikka sortuu toki ylilyönteihin, mutta enää se ei haittaa. Siihen on tottunut.
Örkkipääkaupungin arkkitehtiä pitäisi kyllä vähän kouluttaa. Epäkuolleiden Undercityn hengenvaaralliset hissit ällistyttivät aluksi, mutta kotona sentään eri palvelut löytyivät helposti. Örkkikaupungin mutkaiset kadut ja kapeat kujat melkein estivät vorokouluttajien löytämisen. Ja mikä hiton spiraalikatu keskelle kaupunkia on pitänyt laittaa? Hä?
Noitaystäväni ja minä keskityimme savannilla ennen kaikkea metsästämiseen. Lahonneet sormet rakoilla nyljin massamurhatun raadon toisensa perään, käsittelin nahat ja ompelin nahkapanssareita huutokauppaan myyntiin. Kaikki menivät kaupaksi. Nykyään jo aika moni pelaajahahmo WoW:issa kulkee meikäläisen väsäämät lederhosenit, nahkapaidat, nahkahanskat ja nahkasaappaat päällään.
Tuotot käytin salamurhaajakoulutuksiin ja uusiin kaavoihin. Nyt pystyn hiipimään näkymättömänä jonkun taakse ja kuristamaan takaapäin pianonkielellä. Aika reilua meininkiä. Parempien kamiksien valmistamiseen tarvitaan entistä enemmän nahkoja, joten kurimus kunnon MMORGian tyyliin on loputon.
Ei ihme, että jotkut pelaavat kuukaudesta toiseen ja maksavat kuukausimaksuja. Itse en sattuneesta syystä ole poikkeuksellisesti maksanut vielä senttiäkään pelistä, jota olen pelannut jo kymmeniä tunteja. Lainatun pelin hintaan kuuluu kuukauden käyttöoikeus ja lisärinhän minä sain lahjaksi. Saas nähdä, tuleeko WoW:ia pelattua vielä, kun kuukausimaksuja pitäisi alkaa maksella. Tänäkin aamuna tarkistin vielä huutokauppojen tilanteen (kaupaksi menivät kaikki), joten addiktion merkit ovat olemassa.
WoW:in grafiikka ei sinällään ole kummoista, mutta eri alueiden riittävän erilaiset teemat ilahduttavat. Kontrasti epäkuolleiden synkkien maisemien ja verihaltioiden karkkilinnan välillä oli suuri, mutta örkkimantereen kuumat tasangot ja kuparinpunaiset hiekat yllättivät silti iloisesti. WoW:in animetyylinen grafiikka sortuu toki ylilyönteihin, mutta enää se ei haittaa. Siihen on tottunut.
Örkkipääkaupungin arkkitehtiä pitäisi kyllä vähän kouluttaa. Epäkuolleiden Undercityn hengenvaaralliset hissit ällistyttivät aluksi, mutta kotona sentään eri palvelut löytyivät helposti. Örkkikaupungin mutkaiset kadut ja kapeat kujat melkein estivät vorokouluttajien löytämisen. Ja mikä hiton spiraalikatu keskelle kaupunkia on pitänyt laittaa? Hä?
Noitaystäväni ja minä keskityimme savannilla ennen kaikkea metsästämiseen. Lahonneet sormet rakoilla nyljin massamurhatun raadon toisensa perään, käsittelin nahat ja ompelin nahkapanssareita huutokauppaan myyntiin. Kaikki menivät kaupaksi. Nykyään jo aika moni pelaajahahmo WoW:issa kulkee meikäläisen väsäämät lederhosenit, nahkapaidat, nahkahanskat ja nahkasaappaat päällään.
Tuotot käytin salamurhaajakoulutuksiin ja uusiin kaavoihin. Nyt pystyn hiipimään näkymättömänä jonkun taakse ja kuristamaan takaapäin pianonkielellä. Aika reilua meininkiä. Parempien kamiksien valmistamiseen tarvitaan entistä enemmän nahkoja, joten kurimus kunnon MMORGian tyyliin on loputon.
Ei ihme, että jotkut pelaavat kuukaudesta toiseen ja maksavat kuukausimaksuja. Itse en sattuneesta syystä ole poikkeuksellisesti maksanut vielä senttiäkään pelistä, jota olen pelannut jo kymmeniä tunteja. Lainatun pelin hintaan kuuluu kuukauden käyttöoikeus ja lisärinhän minä sain lahjaksi. Saas nähdä, tuleeko WoW:ia pelattua vielä, kun kuukausimaksuja pitäisi alkaa maksella. Tänäkin aamuna tarkistin vielä huutokauppojen tilanteen (kaupaksi menivät kaikki), joten addiktion merkit ovat olemassa.
22.1.2007
Parantamisen varaa
Käytettävyys
Yleensä opin minkä tahansa pelin kontrollit ja näppylätekniikan nopeasti, mutta WoW:in käyttöliittymä vastustaa koko ajan. Jotakin pitää klikata oikealla, jotakin vasemmalla napilla, joillekin asioille toimii kumpi tahansa. Jotkut toiminnot edellyttävät mielestäni tarpeettomasti Shift-klikkausta tai Control-klikkausta. Joissakin tilanteissa haluamaansa voi osoittaa hiirellä, mutta esim. /whisper -komennossa kohteen nimi on pakko kirjoittaa.
Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun hahmoni on kuollut käyttöliittymän vastustuksen takia. Olen juoksemassa karkuun ja yritän haroa hiirellä pikajuoksunappia ruudun oikean laidan pikapainikkeista (sillä alapalkki näppäinoikoteineen on täynnä taisteluun liittyviä käskyjä). Vihollinen osuu miekallaan kahdenkymmenen metrin päästä takaa päin juuri, kun olen osumassa oikeaan nappulaan. Henki lähtee. Silloin meinaa käpy palaa.
Hahmojen nimet
Viikonloppuna maailma alkoi hiljalleen täyttyä muista pelaajahahmoista (ja varsinkin verihaltioista). Pelaamme muka roolipeliserverillä, jossa hahmojen nimeämiselle pitäisi olla tiukat säännöt, mutta paskan marjat. Tässä pari heti mieleen tulevaa nimivalintakukkasta:
Lisää moninpeliä, kiitos!
Minun pitäisi käyttää pelaajien väliseen kommunikointiin nykyistä enemmän aikaa. Yleensä on vain liian kiire juoksemaan seuraavan tehtävän tai hirviölauman kimppuun. Esimerkiksi kerran verihaltioiden linnaan palatessani ovella partioi joku killan rekrytoija. Hän yritti spämmätä kaikkia ohikulkijoita allekirjoittamaan killanperustamiskaavakkeensa. Minä vain kieltäydyin kohteliaasti ja jatkoin matkaani, mutta vasta jälkikäteen tuli mieleen mitä minun olisi pitänyt tehdä. Olisin voinut jäädä vähän kouluttamaan kyseistä hörhöä... Luennoinut, etten mitenkään voi allekirjoittaa paperiasi, sillä en tunne sinua enkä tiedä perustamastasi killasta mitään. Että minusta killan perustajien pitää oikeasti tuntea toisensa jne jne.
Yleisemmin; montakin kertaa on tullut tavattua joku kiinnostava hahmo, mutta sen kanssa on tullut vaihdettua korkeintaan pari sanaa kunnes sitä taas on jatkanut juoksuaan seuraavaan seikkailuun. Yksinpeleistä periytynyttä ajattelua. Ei sen puoleen, samaa näkyvät harrastavan useimmat muutkin WoW:ittajat.
Turhaa ja tyhjäpäistä chattailua minä en kaipaa, sillä sosiaalisen interaktion tarpeeseen minä mieluiten pelaan oikeaa (pöytä)roolipeliä, lautapeliä tai sitten seurustelen ystävieni kanssa muuten vain. Siitä huolimatta sanoisin, että WoW keskittyy liikaa hahmon tasojen nostamiseen ja liian vähän pelaajien väliseen yhteistyöhön. Tiedän: yhteistyökyvyt kuulemma punnitaan vasta korkeammilla tasoilla instansseissa. Jos näin on, niin miksi kymmenien tuntien tasojen nostamisvaihe hahmon uran alkutaipaleella on pakollinen? Siksikö, että pelaaja oppisi pelin hallinnan ja maailman toiminnan? Eikö hommaa voisi hoitaa jotenkin järkevämmin?
Yleensä opin minkä tahansa pelin kontrollit ja näppylätekniikan nopeasti, mutta WoW:in käyttöliittymä vastustaa koko ajan. Jotakin pitää klikata oikealla, jotakin vasemmalla napilla, joillekin asioille toimii kumpi tahansa. Jotkut toiminnot edellyttävät mielestäni tarpeettomasti Shift-klikkausta tai Control-klikkausta. Joissakin tilanteissa haluamaansa voi osoittaa hiirellä, mutta esim. /whisper -komennossa kohteen nimi on pakko kirjoittaa.
Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun hahmoni on kuollut käyttöliittymän vastustuksen takia. Olen juoksemassa karkuun ja yritän haroa hiirellä pikajuoksunappia ruudun oikean laidan pikapainikkeista (sillä alapalkki näppäinoikoteineen on täynnä taisteluun liittyviä käskyjä). Vihollinen osuu miekallaan kahdenkymmenen metrin päästä takaa päin juuri, kun olen osumassa oikeaan nappulaan. Henki lähtee. Silloin meinaa käpy palaa.
Hahmojen nimet
Viikonloppuna maailma alkoi hiljalleen täyttyä muista pelaajahahmoista (ja varsinkin verihaltioista). Pelaamme muka roolipeliserverillä, jossa hahmojen nimeämiselle pitäisi olla tiukat säännöt, mutta paskan marjat. Tässä pari heti mieleen tulevaa nimivalintakukkasta:
- Deadlybabe
- Pentti
- Zindarella
- Lazybones
Lisää moninpeliä, kiitos!
Minun pitäisi käyttää pelaajien väliseen kommunikointiin nykyistä enemmän aikaa. Yleensä on vain liian kiire juoksemaan seuraavan tehtävän tai hirviölauman kimppuun. Esimerkiksi kerran verihaltioiden linnaan palatessani ovella partioi joku killan rekrytoija. Hän yritti spämmätä kaikkia ohikulkijoita allekirjoittamaan killanperustamiskaavakkeensa. Minä vain kieltäydyin kohteliaasti ja jatkoin matkaani, mutta vasta jälkikäteen tuli mieleen mitä minun olisi pitänyt tehdä. Olisin voinut jäädä vähän kouluttamaan kyseistä hörhöä... Luennoinut, etten mitenkään voi allekirjoittaa paperiasi, sillä en tunne sinua enkä tiedä perustamastasi killasta mitään. Että minusta killan perustajien pitää oikeasti tuntea toisensa jne jne.
Yleisemmin; montakin kertaa on tullut tavattua joku kiinnostava hahmo, mutta sen kanssa on tullut vaihdettua korkeintaan pari sanaa kunnes sitä taas on jatkanut juoksuaan seuraavaan seikkailuun. Yksinpeleistä periytynyttä ajattelua. Ei sen puoleen, samaa näkyvät harrastavan useimmat muutkin WoW:ittajat.
Turhaa ja tyhjäpäistä chattailua minä en kaipaa, sillä sosiaalisen interaktion tarpeeseen minä mieluiten pelaan oikeaa (pöytä)roolipeliä, lautapeliä tai sitten seurustelen ystävieni kanssa muuten vain. Siitä huolimatta sanoisin, että WoW keskittyy liikaa hahmon tasojen nostamiseen ja liian vähän pelaajien väliseen yhteistyöhön. Tiedän: yhteistyökyvyt kuulemma punnitaan vasta korkeammilla tasoilla instansseissa. Jos näin on, niin miksi kymmenien tuntien tasojen nostamisvaihe hahmon uran alkutaipaleella on pakollinen? Siksikö, että pelaaja oppisi pelin hallinnan ja maailman toiminnan? Eikö hommaa voisi hoitaa jotenkin järkevämmin?
Koko viikonloppu WoW:ia
Viikonloppuna ansiotyö ei ollut ikävästi haittaamassa harrastuksia. WoW:itettua tulikin siten varsin kiitettävästi, ainakin mikäli Skypen lokia on uskominen.
Pappimme loisti poissaolollaan, joten seikkailimme sitten taikurin kanssa kahdestaan. Kahden hengen porukka alkaa meidän tasoillamme käydä pieneksi. Mörkölaumojen kanssa saa olla ylivarovainen, sillä vaikka vedämme melkein mitä tahansa yksittäistä hirviötä turpiin kymmenen nolla, niin kunnolliset joukkotappelut ovat liikaa salamurhaajan ja taikurin muodostamalle taisteluparille. Siitäkin huolimatta, että taikurilla on uusi lemmikki, tankin roolia kelvollisesti vetävä demoni. Meidän pitää joko ruveta rekrytoimaan lisää porukkaa omaan ryhmäämme tai sitten meidän pitää itse hakeutua suurempaan seikkailijaporukkaan.
Ärsytyspuolella low drop rate -questit saivat otsan rypistymään, mutta edelleen selvästi eniten ärsyttää ohjeiden epämääräisyys. Aina on kyse siitä, että tehtävän antaja kyllä tasan tarkkaan tietää minne pitäisi mennä, mutta ei vaan voi merkata kohdetta kartalle. Myönnetään, osittain vaikeudet ovat omaakin syytä; tehtävänannot voisi lukea huolellisemmin ja ajatteluun voisi uhrata viittä sekuntia enemmän aikaa. Mutta sanotaanko vaikka niin, että Cliche Questin eikun siis WoW:in tarinoiden käsikirjoitus ei nyt mitenkään erityisemmin häikäise omaperäisyydellään.
Hahmoni on kehittynyt rahanansaitsemisammateissaan mukavasti. Onkeen tarttui taikajuoma, jolla ei ollut käyttöä. Laitoin lerketin huutokauppaan myyntiin ja sain todella hyvät rahat. Samoin huomasin, että parhaat valmistamani nahkahaarniskat ovat niin hyviä, että niitä kannattaa tehtailla huutokauppaan myytäväksi. Eilen illalla myyntiin laittamani lederhosenit eli siis nahkahousut olivat menneet yöllä kaupaksi; tarkastin asian tänä aamuna. Alan siis kuulostaa aika keskiverrolta WoW-junkielta.
Pappimme loisti poissaolollaan, joten seikkailimme sitten taikurin kanssa kahdestaan. Kahden hengen porukka alkaa meidän tasoillamme käydä pieneksi. Mörkölaumojen kanssa saa olla ylivarovainen, sillä vaikka vedämme melkein mitä tahansa yksittäistä hirviötä turpiin kymmenen nolla, niin kunnolliset joukkotappelut ovat liikaa salamurhaajan ja taikurin muodostamalle taisteluparille. Siitäkin huolimatta, että taikurilla on uusi lemmikki, tankin roolia kelvollisesti vetävä demoni. Meidän pitää joko ruveta rekrytoimaan lisää porukkaa omaan ryhmäämme tai sitten meidän pitää itse hakeutua suurempaan seikkailijaporukkaan.
Ärsytyspuolella low drop rate -questit saivat otsan rypistymään, mutta edelleen selvästi eniten ärsyttää ohjeiden epämääräisyys. Aina on kyse siitä, että tehtävän antaja kyllä tasan tarkkaan tietää minne pitäisi mennä, mutta ei vaan voi merkata kohdetta kartalle. Myönnetään, osittain vaikeudet ovat omaakin syytä; tehtävänannot voisi lukea huolellisemmin ja ajatteluun voisi uhrata viittä sekuntia enemmän aikaa. Mutta sanotaanko vaikka niin, että Cliche Questin eikun siis WoW:in tarinoiden käsikirjoitus ei nyt mitenkään erityisemmin häikäise omaperäisyydellään.
Hahmoni on kehittynyt rahanansaitsemisammateissaan mukavasti. Onkeen tarttui taikajuoma, jolla ei ollut käyttöä. Laitoin lerketin huutokauppaan myyntiin ja sain todella hyvät rahat. Samoin huomasin, että parhaat valmistamani nahkahaarniskat ovat niin hyviä, että niitä kannattaa tehtailla huutokauppaan myytäväksi. Eilen illalla myyntiin laittamani lederhosenit eli siis nahkahousut olivat menneet yöllä kaupaksi; tarkastin asian tänä aamuna. Alan siis kuulostaa aika keskiverrolta WoW-junkielta.
20.1.2007
Rooliakin pelataan
Nyt se on todistettu. Minä en ole ainoa pelaaja, jonka mielestä myös MMORGioissa voi ja pitää roolipelata.
Olimme taikuriystäväni kanssa metsästämässä susihukkia, kun paikalle tuli äkkiä toinenkin verihaltia. Hän katseli epätavallista pariamme ihmeissään. Verihaltiat ja epäkuolleet kun eivät yleensä ole ylimpiä ystäviä. Kun vielä mietin että pitäisiköhän kulkijaa vaikkapa tervehtiä kohteliaasti, haltiat puhkesivat pulputtamaan käsittämätöntä kieltään. Keskenään. Minun lyhyt pinnani paloi kohta molemmista päistä ja kävin konahtelemaan gutterspeakiksi. Haltiakulkurin ilme synkistyi ja hän moitti minua (ymmärrettävällä kielellä tällä kertaa) keskustelun keskeyttämisestä. Alleviivasin sanojani yleismaailmallisella eleellä, jolloin vieras haltija otti kaksi askelta lähemmäksi...
Onnistuin puhumaan itseni ulos tilanteesta menettämättä kasvojani ja loukkaamatta ketään enempää. Aika hyvin. Tuo ärsyttävä hienohelma kun vaikutti itseäni huomattavasti kokeneemmalta ja voimakkaammalta. Kohtaaminen jäi erittäin positiivisella tavalla mieleen. Haltian pelaaja laukoi kokonaisia virkkeitä oikealla kielellä älykkäästi ja nopeasti. Olisi mukavaa saada hänet ryhmäämme, paitsi että epäkuollut olemukseni taitaa käytännössä estää yhteistyön. Menköön siis muualle silittämään hienoja kaapujaan, hemmetti.
Mitäs muuta? No sitä tavallista. Tasoja noustiin ja minunkin hahmoni saavutti tärkeän rajapyykin: kymppitason. Nyt puukotan kahdella aseella yhtäaikaa ja viipaloin monstereita entistä tehokkaammin. Kokkaamaankin opettelin ja käsityöharrastukselle tuli käyttöä. Olen nykyisin pukeutunut enimmäkseen itse tekemiini vaatteisiin ja varusteisiin. Huutokaupastakin tuli kokemusta, kun möin tarpeettoman taikajuomareseptin halvalla tuntemattomalle ja jätin huudon asialliselta vaikuttavasta tikarista.
Pelisessio oli pisin tähänastisista ja ihan mukavaa ajanvietettä. Ei mitään tajuntaa räjäyttävää roolipeliä vaan sujuvaa ja leppoisaa etenemistä. Toivon, että tuntemattoman verihaltiataikurin kaltaisia hahmoja (ja pelaajia) tulee jatkossa vastaan enemmänkin.
Olimme taikuriystäväni kanssa metsästämässä susihukkia, kun paikalle tuli äkkiä toinenkin verihaltia. Hän katseli epätavallista pariamme ihmeissään. Verihaltiat ja epäkuolleet kun eivät yleensä ole ylimpiä ystäviä. Kun vielä mietin että pitäisiköhän kulkijaa vaikkapa tervehtiä kohteliaasti, haltiat puhkesivat pulputtamaan käsittämätöntä kieltään. Keskenään. Minun lyhyt pinnani paloi kohta molemmista päistä ja kävin konahtelemaan gutterspeakiksi. Haltiakulkurin ilme synkistyi ja hän moitti minua (ymmärrettävällä kielellä tällä kertaa) keskustelun keskeyttämisestä. Alleviivasin sanojani yleismaailmallisella eleellä, jolloin vieras haltija otti kaksi askelta lähemmäksi...
Onnistuin puhumaan itseni ulos tilanteesta menettämättä kasvojani ja loukkaamatta ketään enempää. Aika hyvin. Tuo ärsyttävä hienohelma kun vaikutti itseäni huomattavasti kokeneemmalta ja voimakkaammalta. Kohtaaminen jäi erittäin positiivisella tavalla mieleen. Haltian pelaaja laukoi kokonaisia virkkeitä oikealla kielellä älykkäästi ja nopeasti. Olisi mukavaa saada hänet ryhmäämme, paitsi että epäkuollut olemukseni taitaa käytännössä estää yhteistyön. Menköön siis muualle silittämään hienoja kaapujaan, hemmetti.
Mitäs muuta? No sitä tavallista. Tasoja noustiin ja minunkin hahmoni saavutti tärkeän rajapyykin: kymppitason. Nyt puukotan kahdella aseella yhtäaikaa ja viipaloin monstereita entistä tehokkaammin. Kokkaamaankin opettelin ja käsityöharrastukselle tuli käyttöä. Olen nykyisin pukeutunut enimmäkseen itse tekemiini vaatteisiin ja varusteisiin. Huutokaupastakin tuli kokemusta, kun möin tarpeettoman taikajuomareseptin halvalla tuntemattomalle ja jätin huudon asialliselta vaikuttavasta tikarista.
Pelisessio oli pisin tähänastisista ja ihan mukavaa ajanvietettä. Ei mitään tajuntaa räjäyttävää roolipeliä vaan sujuvaa ja leppoisaa etenemistä. Toivon, että tuntemattoman verihaltiataikurin kaltaisia hahmoja (ja pelaajia) tulee jatkossa vastaan enemmänkin.
19.1.2007
Puhumalla paras
Äskeinen pelisessiomme oli paras tähänastisista WoW:issa. Pappimme pelaaja oli raukka töissä (mikä duuni hänellä lieneekään; kaupan kassa? sairaanhoitaja?) perjantai-iltana, kun voro ja taikuri laittoivat haisemaan. Laitoimme pelin kanssa yhtä aikaa Skypen tulille, jolloin saimme kuin taikaiskusta reaaliaikaisen puheyhteyden. Vaikutus pelikokemukseen oli yllättävän dramaattinen.
Skype söi ilmeisesti verkkoyhteyden kaistaa kohtuullisen paljon, sillä pelisession alussa allekirjoittaneen ruudunpäivitysnopeus laski hieman. Kotvan kuluttua tilanne kuitenkin palasi normaaliksi, kun Pikku-Liisa ja Eeva-täti saivat puhelunsa päätökseen (Skype välittää käynnissä ollessaan muiden käyttäjien puheluita, P2P-ohjelma kun on). Haittavaikutus oli kuitenkin minimaalinen.
Lisäksi me pelaajat, aikuiset suomalaiset miehet, perjantai-illan kunniaksi ja kuntoilusuorituksen päätteeksi, nautimme kukin tahollamme pelatessamme riittävästi olutta. Skypen ja oluen yhteisvaikutus paranti pelikokemusta monen monta kertaluokkaa. Ystäväni suorittama minun n00bin tuutorointi tehostui kertaheitolla, kun neuvomaan pääsi reaaliaikaisella puheyhteydellä. Lisäksi jo ennestään urheilusuorituksen mieleen tuova kimppakivatappelun koordinointi nopeutui ratkaisevasti, kun kähinän taktiikat voitiin sopia siinä paikassa puhumalla toisillemme äidinkieltä. Kyllä kaatui monsteria oikealla ja vasemmalla.
Seuraava askel on tietenkin koko ryhmän äänikommunikaation järjestäminen. Skype osaa konferenssipuhelut, mutta parempiakin vaihtoehtoja on. Ne pitää selvittää. Pappimme pelaaja on jostain ihan muualta euroopasta, joten puhekieli pitää vaihtaa. Toinen kotimainen [englanti] sujuu ainakin minulta paremmin selvin päin. Oh well.
Tasoraja Kunnollista Moninpelikokemusta varten lähestyy lähestymistään. Ensi kertaa tämän blogin aloittamisen jälkeen vaakani kallistuu optimistisen odotuksen eikä skeptisen nillittämisen puolelle. Edelleen oikea nimi WoW:ille olisi Cliche Quest, mutta homman pointti alkaa siintää horisontissa kuin jäävuoren huippu. WoW:issa pitäisi ehdottomasti olla VoIP-client sisäänrakennettuna, mutta ainakin pienellä ryhmällä pärjää Skypen tms. avulla. Tarvotaan valoisin mielin kohti uusia seikkailuja; kyllä sitkeyskin joskus palkitaan.
Skype söi ilmeisesti verkkoyhteyden kaistaa kohtuullisen paljon, sillä pelisession alussa allekirjoittaneen ruudunpäivitysnopeus laski hieman. Kotvan kuluttua tilanne kuitenkin palasi normaaliksi, kun Pikku-Liisa ja Eeva-täti saivat puhelunsa päätökseen (Skype välittää käynnissä ollessaan muiden käyttäjien puheluita, P2P-ohjelma kun on). Haittavaikutus oli kuitenkin minimaalinen.
Lisäksi me pelaajat, aikuiset suomalaiset miehet, perjantai-illan kunniaksi ja kuntoilusuorituksen päätteeksi, nautimme kukin tahollamme pelatessamme riittävästi olutta. Skypen ja oluen yhteisvaikutus paranti pelikokemusta monen monta kertaluokkaa. Ystäväni suorittama minun n00bin tuutorointi tehostui kertaheitolla, kun neuvomaan pääsi reaaliaikaisella puheyhteydellä. Lisäksi jo ennestään urheilusuorituksen mieleen tuova kimppakivatappelun koordinointi nopeutui ratkaisevasti, kun kähinän taktiikat voitiin sopia siinä paikassa puhumalla toisillemme äidinkieltä. Kyllä kaatui monsteria oikealla ja vasemmalla.
Seuraava askel on tietenkin koko ryhmän äänikommunikaation järjestäminen. Skype osaa konferenssipuhelut, mutta parempiakin vaihtoehtoja on. Ne pitää selvittää. Pappimme pelaaja on jostain ihan muualta euroopasta, joten puhekieli pitää vaihtaa. Toinen kotimainen [englanti] sujuu ainakin minulta paremmin selvin päin. Oh well.
Tasoraja Kunnollista Moninpelikokemusta varten lähestyy lähestymistään. Ensi kertaa tämän blogin aloittamisen jälkeen vaakani kallistuu optimistisen odotuksen eikä skeptisen nillittämisen puolelle. Edelleen oikea nimi WoW:ille olisi Cliche Quest, mutta homman pointti alkaa siintää horisontissa kuin jäävuoren huippu. WoW:issa pitäisi ehdottomasti olla VoIP-client sisäänrakennettuna, mutta ainakin pienellä ryhmällä pärjää Skypen tms. avulla. Tarvotaan valoisin mielin kohti uusia seikkailuja; kyllä sitkeyskin joskus palkitaan.
Joukkueurheilua
Pikku ryhmäämme liittyi uusi jäsen. Meitä on nyt kolme seikkailijaa. Minun hahmoni on siis epäkuollut vorosalamurhaaja ja ystävälläni on verihaltiana taikuri. Uusi jäsen on minun kaltaiseni epäkuollut, mutta pappi ammatiltaan.
Meillä on tasapainoinen pikku ryhmä. Minä puukotan läheltä ja taikuri loitsii kauempaa. Pappi joko hakkaa nuijalla, loitsii kauempaa tai parantaa meitä kahta muuta. Toiminta on tehokasta, mutta maistuu hieman joukkueurheilulta. Maisemien katselusta ei juuri voida puhua, kun kymmenen metrin välein nujakoidaan hirviöiden kanssa ja sitten juostaan seuraavaan tappeluun kokemusta keräämään. Eipä silti, WoW:in maailmassa ei pahemmin leukoja pudottavia maisemia olekaan.
Papin pelaajasta en tiedä vielä juuri mitään, mutta arvaisin hänen olevan meitä kahta muuta pelaajaa jonkin verran nuorempi. Käy ilmeisesti töissä, joten tuskin aivan teini kuitenkaan. Ainakin käyttää inhoamaani teinikieltä, tai siis pikemminkin tekstiviesteistä ja MMORGioista tuttua evvk-kieltä. Kävin jo konahtelemaan aiheesta, mutta melko turhaahan se on. Jos sama jokellus jatkuu, minä vaikenen.
Jonkinasteisia riippuvuuden esiasteita alkaa jo ilmetä. Hieman se väkisin vie mukanaan, kun seuraava taso on vain muutaman hirviötapon päässä. Pelaan vielä viisi minuuttia ja sitten vielä viisi. Toisaalta silloin tällöin huomaan miettiväni, että mitenkähän pitkään tätä jaksaa vielä jauhaa, milloin "tämä on nähty". Tämän hetken arvio on, että koskaan en tule tehneeksi toista hahmoa WoW:iin. Pelaan tällä kerran aloitetulla niin pitkään, että joko tulee mitta täyteen tai kaikki näkemisen ja kokemisen arvoinen on jo kohdattu. Saas nähdä.
Meillä on tasapainoinen pikku ryhmä. Minä puukotan läheltä ja taikuri loitsii kauempaa. Pappi joko hakkaa nuijalla, loitsii kauempaa tai parantaa meitä kahta muuta. Toiminta on tehokasta, mutta maistuu hieman joukkueurheilulta. Maisemien katselusta ei juuri voida puhua, kun kymmenen metrin välein nujakoidaan hirviöiden kanssa ja sitten juostaan seuraavaan tappeluun kokemusta keräämään. Eipä silti, WoW:in maailmassa ei pahemmin leukoja pudottavia maisemia olekaan.
Papin pelaajasta en tiedä vielä juuri mitään, mutta arvaisin hänen olevan meitä kahta muuta pelaajaa jonkin verran nuorempi. Käy ilmeisesti töissä, joten tuskin aivan teini kuitenkaan. Ainakin käyttää inhoamaani teinikieltä, tai siis pikemminkin tekstiviesteistä ja MMORGioista tuttua evvk-kieltä. Kävin jo konahtelemaan aiheesta, mutta melko turhaahan se on. Jos sama jokellus jatkuu, minä vaikenen.
Jonkinasteisia riippuvuuden esiasteita alkaa jo ilmetä. Hieman se väkisin vie mukanaan, kun seuraava taso on vain muutaman hirviötapon päässä. Pelaan vielä viisi minuuttia ja sitten vielä viisi. Toisaalta silloin tällöin huomaan miettiväni, että mitenkähän pitkään tätä jaksaa vielä jauhaa, milloin "tämä on nähty". Tämän hetken arvio on, että koskaan en tule tehneeksi toista hahmoa WoW:iin. Pelaan tällä kerran aloitetulla niin pitkään, että joko tulee mitta täyteen tai kaikki näkemisen ja kokemisen arvoinen on jo kohdattu. Saas nähdä.
Parempi WoW
Kirjoitin aiemmin Alien vs. Predator 2:n moninpelistä. Väitän, että vastaavan suuruusluokan erot rotujen ja ammattien välillä voisi (ja olisi pitänyt) toteuttaa WoW:issakin. Nythän rodut eroavat toisistaan lähinnä ulkonäöltään. Pelimekaniikkaan ja pelikokemukseen valinnat vaikuttavat loppujen lopuksi aika vähän. Hahmot ovat pelkkiä statteja taulukkolaskimessa; pelimaailmassa kaikki pelaajahahmot juoksevat samaa nopeutta, harrastavat samoja asioita ja suorittavat samoja tehtäviä rodusta ja hahmoluokasta riippumatta. Pieniä variaatioita voi olla, mutta näkemäni perusteella ei lähellekään riittäviä.
Väitän, että kunnolliset erot rotujen ja hahmoluokkien välillä tiivistäisivät yhteistyötä heti alussa. Jos ajatellaan AVP2:sta, yksinäinen ihminen ei yksinkertaisesti pärjää yhdelle Alienille (jos sen pelaaja tietää mitä tekee). On käytännön pakko taistella selät vastakkain ja ryhmän keskellä yhden olisi syytä katsella katonrajaan. Kyllä vastaavalle linjalle voisi lähteä WoW:issakin.
Kissaksi tms. hirviöksi muuttuva shamaani vastaisi tässä analogiassa Alienia. Yksin metsästävää Predatoria voisi mallata vaikka härkähumanoidi. Ihmiset pelkäisivät ryhmässä ja värjöttelisivät nuotioittensa ympärillä, kun yöhaltiat snaippaisivat pimeästä metsästä. Jotakin tämän suuntaista kehiin, niin kiinnostavuus pomppaisi ihan eri metrilukemille.
Väitän, että kunnolliset erot rotujen ja hahmoluokkien välillä tiivistäisivät yhteistyötä heti alussa. Jos ajatellaan AVP2:sta, yksinäinen ihminen ei yksinkertaisesti pärjää yhdelle Alienille (jos sen pelaaja tietää mitä tekee). On käytännön pakko taistella selät vastakkain ja ryhmän keskellä yhden olisi syytä katsella katonrajaan. Kyllä vastaavalle linjalle voisi lähteä WoW:issakin.
Kissaksi tms. hirviöksi muuttuva shamaani vastaisi tässä analogiassa Alienia. Yksin metsästävää Predatoria voisi mallata vaikka härkähumanoidi. Ihmiset pelkäisivät ryhmässä ja värjöttelisivät nuotioittensa ympärillä, kun yöhaltiat snaippaisivat pimeästä metsästä. Jotakin tämän suuntaista kehiin, niin kiinnostavuus pomppaisi ihan eri metrilukemille.
Tehtäviä
Jotkut WoW:in tehtävänannoista ovat raivostuttavan epämääräisiä. Joku korkean tason tyyppi synnyinkylässäni halusi, että menen kurmottamaan vastustajaorganisaation edustajia ja tuon heidän käsivarsinauhojaan todisteeksi. Nuo retaleet kun ovat kuulemma pystyttämässä uutta linnaketta kylämme liepeille ja eihän se käy. Suunnaksi sain ylimalkaisesti: "kylästä kaakkoon".
Olen kolunnut maastoa kylän itä-, etelä- ja kaakkopuolelta n:n kilometrin säteeltä sekä yksin että kaverin kanssa. Olemme löytäneet useitakin kyseisten vihulaisten keskittymiä ja lahdanneet halutunlaisia tyyppejä satapäin. Yhtään käsivarsinauhaa ei vain ole löytynyt. Ilman käsivarsinauhoja saisi tappaa vaikka miljoona vastapuolen agenttia; ei se käy jos ne eivät ole juuri niitä oikeita agentteja. Joko oikeaa paikkaa ei ole löytynyt tai sitten kyseessä on bugi.
Eniten kuitenkin ärsyttää tuo epämääräisyys. Jos joku antaa tehtäväksi tuhota pystytettävänä olevan linnakkeen rakentajat, niin kyllä se tasan tarkkaan tietää paikan. Ja minulla on kartta. Minkä takia se kirottu pallopää ei voi merkata paikkaa kartalle??!!1 Seuraavan kerran kun näen sen tyypin, työnnän tikarin kylkiluiden välistä sisään. Ja väännän. Ilmeisesti tason 65 äijä on keskittynyt urallaan niin tiiviisti silkkaan tappeluun, ettei ole tullut opetelleeksi luku- ja kirjoitustaitoa.
Tällaista se on.
Olen kolunnut maastoa kylän itä-, etelä- ja kaakkopuolelta n:n kilometrin säteeltä sekä yksin että kaverin kanssa. Olemme löytäneet useitakin kyseisten vihulaisten keskittymiä ja lahdanneet halutunlaisia tyyppejä satapäin. Yhtään käsivarsinauhaa ei vain ole löytynyt. Ilman käsivarsinauhoja saisi tappaa vaikka miljoona vastapuolen agenttia; ei se käy jos ne eivät ole juuri niitä oikeita agentteja. Joko oikeaa paikkaa ei ole löytynyt tai sitten kyseessä on bugi.
Eniten kuitenkin ärsyttää tuo epämääräisyys. Jos joku antaa tehtäväksi tuhota pystytettävänä olevan linnakkeen rakentajat, niin kyllä se tasan tarkkaan tietää paikan. Ja minulla on kartta. Minkä takia se kirottu pallopää ei voi merkata paikkaa kartalle??!!1 Seuraavan kerran kun näen sen tyypin, työnnän tikarin kylkiluiden välistä sisään. Ja väännän. Ilmeisesti tason 65 äijä on keskittynyt urallaan niin tiiviisti silkkaan tappeluun, ettei ole tullut opetelleeksi luku- ja kirjoitustaitoa.
Tällaista se on.
18.1.2007
Sosiaalinen aspekti
Yksi ero muihin kokeilemiini massiivimoninpeleihin tuli mieleen. Kukaan tuntematon pelaajahahmo ei ole vielä tullut juttelemaan (eikä varsinkaan sössöttämään 1337-5p11kk1ä). Siellä täällä muita pelaajia kyllä säntäilee sooloilemassa. Ilmeisesti kaikki keskittyvät soolottamaan hahmojaan "riittävän" korkealle tasolle, jotta voisi seurustella sitten myöhemmin... Eli elvistellä oman hahmonsa kovuudella. Toisaalta helpotus, toisaalta valitettavaa.
Yhden kommentin tuntemattomalta pelaajahahmolta olen saanut. Tuo hienosti artikuloitu, tarkkaan mietitty, syvällistä roolipelaamista osoittava repliikki kuului kokonaisuudessaan näin (suora lainaus):
Yhden kommentin tuntemattomalta pelaajahahmolta olen saanut. Tuo hienosti artikuloitu, tarkkaan mietitty, syvällistä roolipelaamista osoittava repliikki kuului kokonaisuudessaan näin (suora lainaus):
?Voin jo kuvitella, miten tehokasta EVVK-kieltä harrastetaan sitten, kun kommunikointi on välttämätöntä yhteisen, isomman päämäärän saavuttamiseksi (lue: megaison jättihirviömörön niittaamiseksi).
Miinaharava -- eikun WoW
Kokeilin eilen illalla vielä lyhyesti kalastelua, metsästelyä ja nahkakäsitöitä (köh). Tuli välittömästi epätodellinen olo, kun sääriluut paljaana ja alaleukaa rinnuksilla roikottava epäkuolleeni tempaisi onkivavan esiin ja alkoi kiskoa suolammesta sairaan näköisiä pikkusinttejä. Siis täh. Miksi epäkuollut moisesta välittäisi? Siksi, koska haltiakaveri suostutteli; tonnettain ruutanoita kiskomalla lammista alkaa kuulemma käydä pyydykseen ties mitä taikaesineitä ja artifaktipanssareita. Tiedän hokevani joka kirjoituksessa samaa asiaa, mutta eihän tässä ole mitään järkeä.
Hetkeksikään WoW:issa minulle ei ole tullut tunne, että olisin vaihtoehtohahmo lähes oikeasti toimivassa vaihtoehtomaailmassa. WoW:in pelaaminen ei ole ollut eläytymistä vaan suorittamista: tunteetonta pakertamista, tavoitteena hahmostatistiikan parantaminen, jotta voisi "sitten isona" kokea sitä jotain, johon MMORGiat on tarkoitettu. Olen kuitenkin "roolipeli"serverillä, mutta ainoa ero PvP- ja muihin servereihin kuuluu olevan pelaajahahmojen välisissä taistelusäännöissä.
WoW:in piti monen monituisten kirjoitusten ja peliarvostelujen perusteella olla se massiivimoninpeli, jota massiivimoninpelejä pelaamattomienkin pitäisi kokeilla. Toistaiseksi olen nähnyt WoW:issa ihan samat kliseet kuin muissakin genren peleissä ja jopa korostetun selkeästi. Toisaalta tämähän on juuri menestystuotteen resepti: otetaan aikaisemmista yrittäjistä parhaat puolet ja toteutetaan ne huolellisesti loppuun asti hioen, jotta varmasti toimii. Kuinka ollakaan, omien kokemusteni perusteella WoW toimii teknisesti kuin junan vessa.
Tänään on sitten tiedossa WoW-paussi. Luvassa on nimittäin pitkä sessio hieman aidompaa roolipeliä: Vampire The Requiem.
Hetkeksikään WoW:issa minulle ei ole tullut tunne, että olisin vaihtoehtohahmo lähes oikeasti toimivassa vaihtoehtomaailmassa. WoW:in pelaaminen ei ole ollut eläytymistä vaan suorittamista: tunteetonta pakertamista, tavoitteena hahmostatistiikan parantaminen, jotta voisi "sitten isona" kokea sitä jotain, johon MMORGiat on tarkoitettu. Olen kuitenkin "roolipeli"serverillä, mutta ainoa ero PvP- ja muihin servereihin kuuluu olevan pelaajahahmojen välisissä taistelusäännöissä.
WoW:in piti monen monituisten kirjoitusten ja peliarvostelujen perusteella olla se massiivimoninpeli, jota massiivimoninpelejä pelaamattomienkin pitäisi kokeilla. Toistaiseksi olen nähnyt WoW:issa ihan samat kliseet kuin muissakin genren peleissä ja jopa korostetun selkeästi. Toisaalta tämähän on juuri menestystuotteen resepti: otetaan aikaisemmista yrittäjistä parhaat puolet ja toteutetaan ne huolellisesti loppuun asti hioen, jotta varmasti toimii. Kuinka ollakaan, omien kokemusteni perusteella WoW toimii teknisesti kuin junan vessa.
Tänään on sitten tiedossa WoW-paussi. Luvassa on nimittäin pitkä sessio hieman aidompaa roolipeliä: Vampire The Requiem.
17.1.2007
Riepuja ja rensseleitä
WoW:ia ei ole suunniteltu 1st Person -näkymälle eikä homma siinä oikein toimi. Ei ainakaan taistelussa. Ensimmäisessä persoonassa hahmo on vain ilmassa roikkuva silmä. Muualla kuin taistelussa 1st Person View on jonkin verran mukavampi maisemia katsellessa, mutta kähinän alettua huomasin palaavani takaisin 3rd Personiin. Se siitä.
Kahden hengen yhteistyötä tuli jatkettua ja kyllähän se toimii, ei siinä mitään. Hirviöitä lahdattiin laumakaupalla, tasoja noustiin ja varusteita paranneltiin. On se jännä juttu, että kunnon tukeva vyö parantaa enemmän panssarointia kuin kovetettu nahkapaita. Kaipa tällaisten asioitten ajattelu on WoW:in maailmassa kiellettyä.
Muitakin taitoja kuin taisteluun liittyviä tuli hankittua. Samoin löytyy repusta nyt onkivapaa ja nylkemisveistä. Hirviöiltä löytyvistä rievuista rupesin tehtailemaan the siteitä; kunnon laastari WoW:issa auttaa vaikka sisälmykset jo roikkuisivat ulkona. Tehokasta lääkintää.
Kahden hengen yhteistyötä tuli jatkettua ja kyllähän se toimii, ei siinä mitään. Hirviöitä lahdattiin laumakaupalla, tasoja noustiin ja varusteita paranneltiin. On se jännä juttu, että kunnon tukeva vyö parantaa enemmän panssarointia kuin kovetettu nahkapaita. Kaipa tällaisten asioitten ajattelu on WoW:in maailmassa kiellettyä.
Muitakin taitoja kuin taisteluun liittyviä tuli hankittua. Samoin löytyy repusta nyt onkivapaa ja nylkemisveistä. Hirviöiltä löytyvistä rievuista rupesin tehtailemaan the siteitä; kunnon laastari WoW:issa auttaa vaikka sisälmykset jo roikkuisivat ulkona. Tehokasta lääkintää.
Vähemmän massiiviset moninpelit
Kaksi satunnaista, positiivisella tavalla mieleen painunutta moninpelinimikettä vuosien varrelta: Alien vs. Predator 2 ja Sid Meier's Civilization IV. Molempien pelien yksinpelitkin ovat aivan loistavia, mutta se ei kuulu tämän blogin aihepiiriin.
AVP2:n moninpelissä kartalla heiluu tyypillisesti korkeintaan muutama kymmentä pelaajaa kerrallaan. Skenaariosta riippuen pelataan joko Alienilla, Predatorilla tai Marinella (eli ihmissotilaalla). Kaikkihan tietävät Hollywoodista Alienin ja Predatorin, eikö niin?
Kaikilla eri hahmoluokilla pelattaessa on jännäkakka housussa. Aina tuntuu, että joku toinen rotu on hieman voimakkaampi. Alienina on ihanaa loikata katosta pahaa-aavistamattoman ihmisen niskaan ja syödä pää irti. Toisaalta koko ajan saa pelätä, että jostain joku näkymätön Predator heittää itseohjautuvalla kiekolla päähän.
Predatorina on mukavaa vaania (lähes) näkymättömänä ihmisiä ja Alieneita ja sitten iskeä epäreilusti selkään. Predator kuitenkin pelkää ihmisiä, sillä niillä piruilla on liiketunnistimet ja ne lopsivat kranaatteja kaiken varalta sinne tänne.
Ihmisestä tulee jauhelihaa lähietäisyydeltä sekä Alienia tai Predatoria vastaan. Mutta tarkkakätinen ja hätäilemätön ihminen voi sniputtaa hirviöitä kauempaa ja kylvää niitä edellä mainittuja kranaatteja. Ihmiset pärjäävät paremmin ryhmänä. Kunnes katosta hyppää Alien keskelle puolustusta ja repii kaikilta sisälmykset lattialle.
Civarissa AI pärjää hyvin, mutta kiireetöntä moninpeliä loistavassa strategiapelissä ei voita mikään. Vaatii kyllä hyviä hermoja, että jaksaa jatkaa peliä, vaikka voittomahdollisuuksia ei käytännössä enää olisikaan. Olisi epäreilua poistua pelistä juuri silloin, kun kaverilla menee hyvin ja ennen kuin tämä pääsee kylvämään suolaa haavoihisi. Civarin moninpeliä pitää ehdottomasti pelata kavereiden ja ystävien kanssa. Toimintapelissä, kuten AVP2:ssa, asialla ei ole niin väliä.
AVP2:n moninpelissä kartalla heiluu tyypillisesti korkeintaan muutama kymmentä pelaajaa kerrallaan. Skenaariosta riippuen pelataan joko Alienilla, Predatorilla tai Marinella (eli ihmissotilaalla). Kaikkihan tietävät Hollywoodista Alienin ja Predatorin, eikö niin?
Kaikilla eri hahmoluokilla pelattaessa on jännäkakka housussa. Aina tuntuu, että joku toinen rotu on hieman voimakkaampi. Alienina on ihanaa loikata katosta pahaa-aavistamattoman ihmisen niskaan ja syödä pää irti. Toisaalta koko ajan saa pelätä, että jostain joku näkymätön Predator heittää itseohjautuvalla kiekolla päähän.
Predatorina on mukavaa vaania (lähes) näkymättömänä ihmisiä ja Alieneita ja sitten iskeä epäreilusti selkään. Predator kuitenkin pelkää ihmisiä, sillä niillä piruilla on liiketunnistimet ja ne lopsivat kranaatteja kaiken varalta sinne tänne.
Ihmisestä tulee jauhelihaa lähietäisyydeltä sekä Alienia tai Predatoria vastaan. Mutta tarkkakätinen ja hätäilemätön ihminen voi sniputtaa hirviöitä kauempaa ja kylvää niitä edellä mainittuja kranaatteja. Ihmiset pärjäävät paremmin ryhmänä. Kunnes katosta hyppää Alien keskelle puolustusta ja repii kaikilta sisälmykset lattialle.
Civarissa AI pärjää hyvin, mutta kiireetöntä moninpeliä loistavassa strategiapelissä ei voita mikään. Vaatii kyllä hyviä hermoja, että jaksaa jatkaa peliä, vaikka voittomahdollisuuksia ei käytännössä enää olisikaan. Olisi epäreilua poistua pelistä juuri silloin, kun kaverilla menee hyvin ja ennen kuin tämä pääsee kylvämään suolaa haavoihisi. Civarin moninpeliä pitää ehdottomasti pelata kavereiden ja ystävien kanssa. Toimintapelissä, kuten AVP2:ssa, asialla ei ole niin väliä.
Hahmon näkökulmasta
Keksin yhden ratkaisevan syyn, mikä takia WoW kolahtaa vähemmän kuin voisi. Näkökulma, perspektiivi tai millä nimellä sitä kukin kutsuukaan. 3rd Person View vs. 1st Person View.
Minulle näkökulma pelimaailmaan hahmon silmien kautta katsottuna on monta kertaluokkaa tehokkaampi keino saavuttaa siellä olemisen tunne kuin näkymä sankarin takaa tai päältä.
Kolmannen persoonan näkökulmassa on toki omat etunsa. Taktisen tilanteen hahmottaa nopeammin ja helpommin, varsinkin kun WoW:issa näkymää voi loitontaa ja lähentää ja katselukorkeuttakin voi muuttaa. Ensimmäisen persoonan näkökulma aiheuttaa tunnelinäköä, jolloin sivulta tai takaa tulevat iskut tekevät yllätyksen takia todella kipeää, minkä räiskintäpelaajat hyvin tietävät.
Mutta kun. Jotenkin vain on niin, että ensimmäisen persoonan peli saa olla todella huono, ettei minua kiinnosta yhtään (ensimmäisenä mieleen tulee Pariah). Toisaalta kolmannen persoonan peli saa olla todella hyvä, että jaksan pelata alkua pidemmälle.
Elder Scrolls on kuuluisa (yksin)roolipelisarja, jossa seisotaan hahmonsa saappaissa. Ja kyllä kolahtaa. Morrowindissä voi valita myös kolmannen persoonan näkymän, mutta en käyttänyt ominaisuutta juuri koskaan. Autopelit eivät oikein ole minun juttuni, mutta ensimmäistä Need For Speediä (ja jopa Test Drivea Amigalla, herra paratkoon) pelasin fanaattisella innolla, koska siinä pääsi ratin taakse istumaan. Auton takaa kuvatut kaahauspelit eivät ole kiinnostaneet alkua pidemmälle, vaikka joittenkin mielestä se on ainoa oikea tapa pelata autopelejä.
Näkymä pitää olla toteutettu siihen malliin kuin vaikkapa Dark Messiah of Might and Magicissa tai F.E.A.R.:issa. Kun katson alas, näen omat saappaankärkeni. Kun käännän päätä sivulle, näen vähän hartiaa ja kättä. Potkaistaessa jalka irtoaa ruumiista eikä vain ilmesty tyhjästä näytön keskelle. Omalla ruumiilla on selkeät ulkomitat ja ulottuvuudet (mutta ovenkarmeihin ei silti koko ajan saa jäädä kiinni, kuten valitettavan usein huonommissa peleissä käy.)
Eli laittakaapas 1st Person View WoW:iin mukaan niin kyllä lähtee.
Hmm, EVE:ssä maailmaa katsellaan tietääkseni aluksen ohjaamosta käsin...
Minulle näkökulma pelimaailmaan hahmon silmien kautta katsottuna on monta kertaluokkaa tehokkaampi keino saavuttaa siellä olemisen tunne kuin näkymä sankarin takaa tai päältä.
Kolmannen persoonan näkökulmassa on toki omat etunsa. Taktisen tilanteen hahmottaa nopeammin ja helpommin, varsinkin kun WoW:issa näkymää voi loitontaa ja lähentää ja katselukorkeuttakin voi muuttaa. Ensimmäisen persoonan näkökulma aiheuttaa tunnelinäköä, jolloin sivulta tai takaa tulevat iskut tekevät yllätyksen takia todella kipeää, minkä räiskintäpelaajat hyvin tietävät.
Mutta kun. Jotenkin vain on niin, että ensimmäisen persoonan peli saa olla todella huono, ettei minua kiinnosta yhtään (ensimmäisenä mieleen tulee Pariah). Toisaalta kolmannen persoonan peli saa olla todella hyvä, että jaksan pelata alkua pidemmälle.
Elder Scrolls on kuuluisa (yksin)roolipelisarja, jossa seisotaan hahmonsa saappaissa. Ja kyllä kolahtaa. Morrowindissä voi valita myös kolmannen persoonan näkymän, mutta en käyttänyt ominaisuutta juuri koskaan. Autopelit eivät oikein ole minun juttuni, mutta ensimmäistä Need For Speediä (ja jopa Test Drivea Amigalla, herra paratkoon) pelasin fanaattisella innolla, koska siinä pääsi ratin taakse istumaan. Auton takaa kuvatut kaahauspelit eivät ole kiinnostaneet alkua pidemmälle, vaikka joittenkin mielestä se on ainoa oikea tapa pelata autopelejä.
Näkymä pitää olla toteutettu siihen malliin kuin vaikkapa Dark Messiah of Might and Magicissa tai F.E.A.R.:issa. Kun katson alas, näen omat saappaankärkeni. Kun käännän päätä sivulle, näen vähän hartiaa ja kättä. Potkaistaessa jalka irtoaa ruumiista eikä vain ilmesty tyhjästä näytön keskelle. Omalla ruumiilla on selkeät ulkomitat ja ulottuvuudet (mutta ovenkarmeihin ei silti koko ajan saa jäädä kiinni, kuten valitettavan usein huonommissa peleissä käy.)
Eli laittakaapas 1st Person View WoW:iin mukaan niin kyllä lähtee.
Hmm, EVE:ssä maailmaa katsellaan tietääkseni aluksen ohjaamosta käsin...
Seuraavan päivän tunnelmia
Näin yöllä unta WoW:ista. Aina näin käy. Jos katson hyvän elokuvan tai pelaan paljon jotakin peliä, melko suurella todennäköisyydellä näen siitä yöllä unta. Oh well.
WoW:issa ei ainakaan vielä ole iskenyt immersio eikä suspension of disbelief. Meidän epäkuolleiden kryptasta nousee ajoittain uusia nyyppähahmoja ja ystävällinen tyyppi seisoo ikuisesti ovella ainoana elämäntehtävänään neuvoa untuvikoille, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Kymmenen metrin päässä löytyy ensimmäinen hirviö, jota vastaan harjoitella tappelua. Lepakoita, rottia ja zombeja löytyy kotikylästä niin paljon, että kaikille vastasyntyneille varmasti riittää. Hirviöt eivät ikinä iske ensin. Ne vain kulkevat omia pikku reittejään ikuisesti edes takaisin, kunnes joku kuolleista juuri herännyt sankari tulee ja tappaa.
Kylän porteilla partioivat tason 65 vartijat. On se hyvä, että voimakkaat hahmot on laitettu Tärkeään Tehtävään. Eivätpä pääse rotat rintamasta läpi, perskeles! Mihin tason 1 raatoja tarvitaan tällaisen puolustuksen kanssa?
Yksipeleissä arvostan eniten sitä, jos pelimaailma toimii loogisesti omien, sisäisten sääntöjensä ja ilmiöidensä puitteissa. Onko tällaista kertakaikkiaan turha odottaa MMORGioissa? Matalan tason hahmon pelaajan näkövinkkelistä maailman toiminnassa ei ole oikein mitään järkeä. Ainoat liikkuvat osat ovat sankareiden lahdattavaksi luodut hirviöt, kauppiaat, kouluttajat ja toiset pelaajahahmot.
Kaiken lisäksi WoW:in grafiikka on nykystandardeilla itse asiassa varsin palikkaa. Luojan kiitos teknisesti homma on vielä toiminut kuin junan vessa. Minkäänlaista verkkoviivettä ei ole ollut eikä mitään muutakaan teknistä ongelmaa. "Vain" sisällön laihuus häiritsee.
WoW:issa ei ainakaan vielä ole iskenyt immersio eikä suspension of disbelief. Meidän epäkuolleiden kryptasta nousee ajoittain uusia nyyppähahmoja ja ystävällinen tyyppi seisoo ikuisesti ovella ainoana elämäntehtävänään neuvoa untuvikoille, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Kymmenen metrin päässä löytyy ensimmäinen hirviö, jota vastaan harjoitella tappelua. Lepakoita, rottia ja zombeja löytyy kotikylästä niin paljon, että kaikille vastasyntyneille varmasti riittää. Hirviöt eivät ikinä iske ensin. Ne vain kulkevat omia pikku reittejään ikuisesti edes takaisin, kunnes joku kuolleista juuri herännyt sankari tulee ja tappaa.
Kylän porteilla partioivat tason 65 vartijat. On se hyvä, että voimakkaat hahmot on laitettu Tärkeään Tehtävään. Eivätpä pääse rotat rintamasta läpi, perskeles! Mihin tason 1 raatoja tarvitaan tällaisen puolustuksen kanssa?
Yksipeleissä arvostan eniten sitä, jos pelimaailma toimii loogisesti omien, sisäisten sääntöjensä ja ilmiöidensä puitteissa. Onko tällaista kertakaikkiaan turha odottaa MMORGioissa? Matalan tason hahmon pelaajan näkövinkkelistä maailman toiminnassa ei ole oikein mitään järkeä. Ainoat liikkuvat osat ovat sankareiden lahdattavaksi luodut hirviöt, kauppiaat, kouluttajat ja toiset pelaajahahmot.
Kaiken lisäksi WoW:in grafiikka on nykystandardeilla itse asiassa varsin palikkaa. Luojan kiitos teknisesti homma on vielä toiminut kuin junan vessa. Minkäänlaista verkkoviivettä ei ole ollut eikä mitään muutakaan teknistä ongelmaa. "Vain" sisällön laihuus häiritsee.
16.1.2007
Päästiin asiaan
Ensimmäisenä iltana jaksoin pelata hahmoni noin tasolle 6 saakka. Minä ja ystäväni hahmo löysimme toisemme ja teimme maisemakierroksia toistemme kotimaisemissa. Meillä epäkuolleilla on miehekkään karut maisemat ja reilu meiniki, verihaltiat elävät ällöttävän söpössä linnassa ja nysväävät... harppujaan. Muodostimme kahden hahmon ryhmän ja mätimme hirviöitä tauluun hyvässä yhteistyössä. Haltia viskoi tulipalloja naamariin, minä tarjosin puukkoa selkään. Reilusta kerhosta hyvää päivää.
Minusta WoW vaikuttaa yhä aika tavalliselta massiivimoninpeliltä. Pelin koukku ei ole vielä avautunut. Skriptatuissa yksinpeleissä olen tottunut tiiviiseen tunnelmointiin, WoW tuntuu ainakin vielä alussa hieman mitäänsanomattomalta, mekaaniselta tahkoamiselta, josta pelimekaniikan ja pelisuunnittelun yksityiskohdat paistavat kaikkialta läpi niinkuin jäävuoren huiput pohjoisesta merestä.
Enpä tiedä, katsotaan nyt. Kyllä WoW:issa jo jotain vetoa minuun pelaajana on. Olen tyytyväinen ensimmäisen päivän aikaansaannoksiini ja suljen ensimmäisen blogipäivän mielihyvin tähän.
Minusta WoW vaikuttaa yhä aika tavalliselta massiivimoninpeliltä. Pelin koukku ei ole vielä avautunut. Skriptatuissa yksinpeleissä olen tottunut tiiviiseen tunnelmointiin, WoW tuntuu ainakin vielä alussa hieman mitäänsanomattomalta, mekaaniselta tahkoamiselta, josta pelimekaniikan ja pelisuunnittelun yksityiskohdat paistavat kaikkialta läpi niinkuin jäävuoren huiput pohjoisesta merestä.
Enpä tiedä, katsotaan nyt. Kyllä WoW:issa jo jotain vetoa minuun pelaajana on. Olen tyytyväinen ensimmäisen päivän aikaansaannoksiini ja suljen ensimmäisen blogipäivän mielihyvin tähän.
Ensivaikutelmia
Nyt on sitten ensimmäinen sessio WoW:ia oikeasti pelattu! Nyt voinkin [kuolla rauhassa] raportoida varsinaiset ensivaikutelmat.
Tein epäkuolleen selkäänpuukottajahahmon roolipeli-Realmiin. Arvoin päätöstäni pitkään. Toisaalta, mitä väliä; jos ei miellytä niin saahan niitä hahmoja tehtailla. Toistaiseksi ollaan Horden kanssa naimisissa.
Ensimmäiseksi kryptasta herättyäni säädin video- ja ääniasetukset kohdalleen eli kaikki detaljit, resoluutiot ja efektit maksimiin. Kolme vuotta vanha pelimoottori ei Core 2 Duon ja GeForce 8800:n kanssa nikottele. Vähempää en olisi odottanutkaan. Säätöjen takia peli piti kerran vielä käynnistää uudestaan. Huoh.
Nyyppähahmon virtuaalielämä alkoi täsmälleen samalla tavalla kuin muissakin kokeilemissani MMORGioissa. Rotille, lepakoille ja zombeille tarjoiltiin moraa keuhkoon kokemuksen ja kulahtaneiden pitsihanskojen toivossa. Pari tasoa lisää tuli varsin nopeasti. Ensivaikutelma, the bottom line: mitä hienoa tässä on?
Keskellä rotuni asutuskeskusta mellastaa zombilauma (noh, lampsii hitaasti edes takaisin). Hyvin, hyvin matalan tason hahmot juoksentelevat sinne tänne loputtomasti sikiäviä zombeja ja muita mörköjä teilaamassa. Tätäkö tämä taas on? Missä syvä, addiktoiva roolipelikokemus?
No joo, tiedän meneväni asioiden edelle. Koska jotain positiivista pitää aina sanoa, niin kukaan teini ei tullut sönköttämään minulle 133t-sp11kk1ä. Sen sijaan vaihdoin muutaman sanan ystäväni kanssa, jonka hahmo oli ihan vastaavanlaisissa puuhissa niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana WoW:in maailmassa.
Nyt pitää tietoisesti yrittää säilyttää positiivinen asenne [siis mikä?] ainakin siihen asti että näkee, mistä WoW:issa oikeasti on kysymys. Eihän homma ole loputonta rottajahtia tasolle 60 asti, jossa rotat vain kasvavat karhujen kautta lohikäärmeiksi ja pitsihansikkaat vahvistuvat nahkahanskoista rautanyrkeiksi? Eihän?
Tein epäkuolleen selkäänpuukottajahahmon roolipeli-Realmiin. Arvoin päätöstäni pitkään. Toisaalta, mitä väliä; jos ei miellytä niin saahan niitä hahmoja tehtailla. Toistaiseksi ollaan Horden kanssa naimisissa.
Ensimmäiseksi kryptasta herättyäni säädin video- ja ääniasetukset kohdalleen eli kaikki detaljit, resoluutiot ja efektit maksimiin. Kolme vuotta vanha pelimoottori ei Core 2 Duon ja GeForce 8800:n kanssa nikottele. Vähempää en olisi odottanutkaan. Säätöjen takia peli piti kerran vielä käynnistää uudestaan. Huoh.
Nyyppähahmon virtuaalielämä alkoi täsmälleen samalla tavalla kuin muissakin kokeilemissani MMORGioissa. Rotille, lepakoille ja zombeille tarjoiltiin moraa keuhkoon kokemuksen ja kulahtaneiden pitsihanskojen toivossa. Pari tasoa lisää tuli varsin nopeasti. Ensivaikutelma, the bottom line: mitä hienoa tässä on?
Keskellä rotuni asutuskeskusta mellastaa zombilauma (noh, lampsii hitaasti edes takaisin). Hyvin, hyvin matalan tason hahmot juoksentelevat sinne tänne loputtomasti sikiäviä zombeja ja muita mörköjä teilaamassa. Tätäkö tämä taas on? Missä syvä, addiktoiva roolipelikokemus?
No joo, tiedän meneväni asioiden edelle. Koska jotain positiivista pitää aina sanoa, niin kukaan teini ei tullut sönköttämään minulle 133t-sp11kk1ä. Sen sijaan vaihdoin muutaman sanan ystäväni kanssa, jonka hahmo oli ihan vastaavanlaisissa puuhissa niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana WoW:in maailmassa.
Nyt pitää tietoisesti yrittää säilyttää positiivinen asenne [siis mikä?] ainakin siihen asti että näkee, mistä WoW:issa oikeasti on kysymys. Eihän homma ole loputonta rottajahtia tasolle 60 asti, jossa rotat vain kasvavat karhujen kautta lohikäärmeiksi ja pitsihansikkaat vahvistuvat nahkahanskoista rautanyrkeiksi? Eihän?
Ja taas asennetaan
Burning Crusade tuli neljällä cd-levyllä. Asennus oli samanlaista hinkkaamista kuin itse pelikin. Oikeastaan pahempikin, sillä lopuksi piti vielä yksi kerrallaan asentaa yhteensä noin giga pätsejä, jotka systeemi oli jo kertaalleen ladannut ja asentanut. Siis mitä helvettiä?
Eikä siinä kaikki. "Luin" EULAn/käyttöehdot taas kuusi kertaa. Tämä on jo aivan naurettavaa. Amerikkalaisella serverillä en edes kohauttaisi olkapäitäni, mutta että Euroopassakin samaa lakimiesten paskantamaa saastaa? Kosmista.
Eikä siinä kaikki. "Luin" EULAn/käyttöehdot taas kuusi kertaa. Tämä on jo aivan naurettavaa. Amerikkalaisella serverillä en edes kohauttaisi olkapäitäni, mutta että Euroopassakin samaa lakimiesten paskantamaa saastaa? Kosmista.
Aivopesua
WoW on ainakin nörttien keskuudessa suuri ilmiö ja monille tärkeä osa elämää. Olen saanut paljon kommentteja aiheesta, joista vain osa julkisia. Jotkut ovat ilmeisen mielissään tästä uudesta projektistani, koska yrittävät suut vaahdossa rekrytoida minua oman realminsa/serverinsä/factioninsa kannattajaksi. Olen varmaan rekrytoijien ihanteellista kohdeyleisöä, neitseellisen koskematon WoWittaja, mutta kuitenkin peleistä helposti mielettömästi innostuva nörtti?
Mitä sanotte tästä? Sain lahjaksi WoW:in juuri julkaistun, uunituoreen lisärin, Burning Crusaden! Sattuipa sopivasti! WoW:in veteraaneille en varmaankaan ainakaan PvP-servereillä pärjäisi hetkeäkään, mutta lisärin kanssa kaikki muutkin hahmot aloittavat nollasta (lukuunottamatta kolmen vuoden kokemusta systeemistä yleensä). Tämä lisää aloitusmotivaatiota huomattavasti (joka jo kerkesi hieman laskea EVE:stä fantasioidessani).
Mitä sanotte tästä? Sain lahjaksi WoW:in juuri julkaistun, uunituoreen lisärin, Burning Crusaden! Sattuipa sopivasti! WoW:in veteraaneille en varmaankaan ainakaan PvP-servereillä pärjäisi hetkeäkään, mutta lisärin kanssa kaikki muutkin hahmot aloittavat nollasta (lukuunottamatta kolmen vuoden kokemusta systeemistä yleensä). Tämä lisää aloitusmotivaatiota huomattavasti (joka jo kerkesi hieman laskea EVE:stä fantasioidessani).
EVE Newbie?
EVE Online on kuulemma se massiiviroolipeli, jota minunlaiseni harkkorepelaajan pitäisi pelata. Peliä on suositellut ainakin pari toisistaan riippumatonta lähdettä. Uskotaan uskotaan. Minä innostun helposti mahdollisimman monimutkaisista teknisistä yksityiskohdista ja peleistä, joiden oppiminen vaatii mahdollisimman pitkää paneutumista. EVE:n pelaajat kuuluvat olevan kypsää porukkaa, teinipeelot pysyvät alkukokeilujen jälkeen poissa. Olen kuluttanut satoja ja taas satoja tunteja sellaisiin peleihin kun X3 Reunion ja Freelancer. EVE Online kuuluu olevan vähän kuin moninpelattava yksinpeli, jossa valtavassa galaksissa ei ole pakko seurustella toisten pelaajien kanssa, jos ei halua. Sopii minunlaiselleni yksinäiselle sudelle.
On epätoivoista aloittaa nollasta peli, jossa muut pelaajahahmot ovat käytännössä überjumalia. Toisaalta samoin WoW on jo monta vuotta vanha peli. Molempi parempi; eiväthän nämä pelit sulje toisiaan pois. Ennustan, että kotvan kuluttua aloitan uuden blogin: EVE Newbie.
Mistä voi tilata lisää tunteja vuorokauteen?
On epätoivoista aloittaa nollasta peli, jossa muut pelaajahahmot ovat käytännössä überjumalia. Toisaalta samoin WoW on jo monta vuotta vanha peli. Molempi parempi; eiväthän nämä pelit sulje toisiaan pois. Ennustan, että kotvan kuluttua aloitan uuden blogin: EVE Newbie.
Mistä voi tilata lisää tunteja vuorokauteen?
Hahmonluonnista
WoW:in hahmonluonti on suunnattoman yksinkertainen prosessi, mutta asiaan liittyy muutama poliittisesti hyvin tärkeä päätös. Pitää valita omiin mieltymyksiin parhaiten sopiva
Factionissa valitaan, pelataanko hyviksillä vai pahiksilla. Paitsi pahikset eivät tietenkään omasta mielestään ole pahiksia yada yada yada. Ystäväni pelaa Alliancessa eli hyviksillä, joten yhteistyön kannalta valinta olisi selvä. Horden hahmot ovat sitä paitsi rumia (ei sen puoleen, niin ovat kyllä Alliancenkin). Ihan viime aikoina muissa tietokone- ja roolipeleissä olen tykännyt pelata "pahalla" hahmolla. Oblivionissa puukotin selkään salamurhaajana, Vampire-roolipelissä diableroin muita verenimijöitä jne.
Kummassakin Factionissa on neljä (vaiko viisi?) rotua. Kuten sanottu, Horden jengi on rumaa. Grafiikka on muutenkin tyylitellyn ja korostetun sarjakuvamaista, joten ei voi mitään. Kummallakin puolella löytyy kyllä rotuja, joita suostuisin pelaamaan. Kääpiöt ovat yleensä (puhun nyt muista peleistä, leffoista jne) tylsiä, yöhaltiat ovat inhottavan teinikamaa vaikkakin hyvän näköisiä, örkit ovat kliseisiä. Harkitsen ainakin ihmistä ja yöhaltiaa.
Kesken kirjoituksen kävi yksi lukija (wupii!) kommentoimassa. Pelaa Horden puolella. Molemmista Factioneista löytyisi siis peliseuraa. Hyvä niin.
Hahmoluokista Rogue kiinnostaisi siksi, että tykkään pelata inhottavia, varjoissa hiiviskeleviä salamurhaajia (Vampire RPG, Oblivion, Thief, Dark Messiah of Might and Magic). Druidi vaikuttaa muuten tylsältä, mutta se voi muuttua kissaksi (ihanaa!) ja muiksikin eläimiksi. Siistiä. Horden puolella muodomuutoksen osaa vain härältä näyttävä, ruma rotu. Alliancen puolella yöhaltia. Yöhaltia-druidi tai ihmis-rogue nyt ainakin tulevat vaihtoehtoina mieleen.
Voihan yksi pelaaja tehdä useampia hahmoja, voihan? Mutta voiko samalle serverille?
- Realm
- Faction
- Rotu
- Hahmoluokka
Factionissa valitaan, pelataanko hyviksillä vai pahiksilla. Paitsi pahikset eivät tietenkään omasta mielestään ole pahiksia yada yada yada. Ystäväni pelaa Alliancessa eli hyviksillä, joten yhteistyön kannalta valinta olisi selvä. Horden hahmot ovat sitä paitsi rumia (ei sen puoleen, niin ovat kyllä Alliancenkin). Ihan viime aikoina muissa tietokone- ja roolipeleissä olen tykännyt pelata "pahalla" hahmolla. Oblivionissa puukotin selkään salamurhaajana, Vampire-roolipelissä diableroin muita verenimijöitä jne.
Kummassakin Factionissa on neljä (vaiko viisi?) rotua. Kuten sanottu, Horden jengi on rumaa. Grafiikka on muutenkin tyylitellyn ja korostetun sarjakuvamaista, joten ei voi mitään. Kummallakin puolella löytyy kyllä rotuja, joita suostuisin pelaamaan. Kääpiöt ovat yleensä (puhun nyt muista peleistä, leffoista jne) tylsiä, yöhaltiat ovat inhottavan teinikamaa vaikkakin hyvän näköisiä, örkit ovat kliseisiä. Harkitsen ainakin ihmistä ja yöhaltiaa.
Kesken kirjoituksen kävi yksi lukija (wupii!) kommentoimassa. Pelaa Horden puolella. Molemmista Factioneista löytyisi siis peliseuraa. Hyvä niin.
Hahmoluokista Rogue kiinnostaisi siksi, että tykkään pelata inhottavia, varjoissa hiiviskeleviä salamurhaajia (Vampire RPG, Oblivion, Thief, Dark Messiah of Might and Magic). Druidi vaikuttaa muuten tylsältä, mutta se voi muuttua kissaksi (ihanaa!) ja muiksikin eläimiksi. Siistiä. Horden puolella muodomuutoksen osaa vain härältä näyttävä, ruma rotu. Alliancen puolella yöhaltia. Yöhaltia-druidi tai ihmis-rogue nyt ainakin tulevat vaihtoehtoina mieleen.
Voihan yksi pelaaja tehdä useampia hahmoja, voihan? Mutta voiko samalle serverille?
Asennus
Rupesin asentamaan peliä myöhään eilen illalla ja sain homman valmiiksi aikaisin tänä aamuna. Ok, nukuin hyvät yöunet siinä välillä, mutta siitä huolimatta asennus oli taatusti pitkäkestoisin peliasennus koskaan. Aika hyvin. Ennätys ennen kuin sain peliä edes käyntiin.
Peli tulee kauniissa pakkauksessa ja viidellä CD-levyllä. Miksi, oi miksi CD-levyillä?!1! Kirjoittava DVD-asema maksaa tänä päivänä muutaman kymmenen euroa ja dvd-lukijoita saa puoli-ilmaiseksi. Jos markkinamiehet ajattelevat, että dvd-formaatti karkottaa jonkun köyhän, potentiaalisen asiakkaan niin karkottakoon perkele. Jos ei ole varaa dvd-asemaan niin miten sitten nettiyhteyteen, kuukausimaksuihin ja pelirautaan?
Asennus cd-levyiltä kesti noin tunnin. Siis sairaan kauan. En tiedä miksi, laitteistosta homman ei ainakaan pitäisi kiinni olla. Tässä kokoonpanoni:
Herran tähden, miksi pätsit pitää ladata ja asentaa peräkkäin? Miksei voi laittaa yhtä isoa pätsiä latautumaan, joka päivittäisi myyntiversion suoraan uusimpaan versioon? Ei voi käsittää. Mikä parasta, joka ainoan pätsin jälkeen oli pakko lukea helvetin pitkä EULA kaksi kertaa. Teksti oli pako scrollata loppuun saakka ennen kuin sai painaa ok, ja sitten tuli toinen samanlainen uudestaan. Tämä ruljanssi jokaisen pätsin jälkeen. Jos verensokerini olisi ollut yhtään alempana, peli olisi lentänyt ikkunasta kadulle.
Asennustaistelun jälkeen pelin sai viimein käyntiin 1024x768-tilassa. Hurraa. Ei paljon naurata 1600x1200 -littunäytöllä. Resoluutiota ei voi muuttaa mistään. Introvideo oli kieltämättä hieno, hahmonluontivaiheessa sain näytölle toinen toistaan peelomman näköisiä animehahmoja. Kustomointimahdollisuudet vaikuttivat minimaalisilta.
Tässä vaiheessa piti sulkea peli ja lähteä työpaikalle käkkimään. Nyyh. Kostoksi aloin kirjoittamaan blogia.
Peli tulee kauniissa pakkauksessa ja viidellä CD-levyllä. Miksi, oi miksi CD-levyillä?!1! Kirjoittava DVD-asema maksaa tänä päivänä muutaman kymmenen euroa ja dvd-lukijoita saa puoli-ilmaiseksi. Jos markkinamiehet ajattelevat, että dvd-formaatti karkottaa jonkun köyhän, potentiaalisen asiakkaan niin karkottakoon perkele. Jos ei ole varaa dvd-asemaan niin miten sitten nettiyhteyteen, kuukausimaksuihin ja pelirautaan?
Asennus cd-levyiltä kesti noin tunnin. Siis sairaan kauan. En tiedä miksi, laitteistosta homman ei ainakaan pitäisi kiinni olla. Tässä kokoonpanoni:
- Intel Core 2 Duo 2.4 GHz
- 2 gigaa muistia
- 320 gigaa kovalevyä
- NVIDIA GeForce 8800GTS
- DVD+-RW DL 16x
- 20" LCD 1600x1200
- Windows XP SP2 Home
- 4M/1M ADSL
Herran tähden, miksi pätsit pitää ladata ja asentaa peräkkäin? Miksei voi laittaa yhtä isoa pätsiä latautumaan, joka päivittäisi myyntiversion suoraan uusimpaan versioon? Ei voi käsittää. Mikä parasta, joka ainoan pätsin jälkeen oli pakko lukea helvetin pitkä EULA kaksi kertaa. Teksti oli pako scrollata loppuun saakka ennen kuin sai painaa ok, ja sitten tuli toinen samanlainen uudestaan. Tämä ruljanssi jokaisen pätsin jälkeen. Jos verensokerini olisi ollut yhtään alempana, peli olisi lentänyt ikkunasta kadulle.
Asennustaistelun jälkeen pelin sai viimein käyntiin 1024x768-tilassa. Hurraa. Ei paljon naurata 1600x1200 -littunäytöllä. Resoluutiota ei voi muuttaa mistään. Introvideo oli kieltämättä hieno, hahmonluontivaiheessa sain näytölle toinen toistaan peelomman näköisiä animehahmoja. Kustomointimahdollisuudet vaikuttivat minimaalisilta.
Tässä vaiheessa piti sulkea peli ja lähteä työpaikalle käkkimään. Nyyh. Kostoksi aloin kirjoittamaan blogia.
Kärttyinen vanha äijä ja World of Warcraft
World of Warcraft on kaikesta päätellen maailman isoin, pelatuin, suosituin ja tunnetuin massiiviroolipeli. Kaikki tietokonepelien harrastajat ja heidän ystävänsä ainakin tuntevat nimen ja useimmat ovat sitä itsekin pelanneet. Tunnista, viikosta ja kuukaudesta toiseen.
Peli julkaistiin vuoden 2004 loppupuolella. Minä olen intohimoinen tietokonepelien harrastaja, mutta WoW on jäänyt minulta kokonaan väliin. Tietokonepelit ovat minulle paitsi harrastus myöskin palkkatyö, sillä jo vuosikausia olen kirjoitellut peliarvosteluja MikroBittiin. Minulle maksetaan siitä, että tunnen tietokonepelit ja niiden taustat, vaikkei kaikista peleistä tietenkään voi olla omaa kokemusta. WoW:in maailmanlaajuisen suosion huomioon ottaen koen, että minulla on vakava aukko ammatillisessa ja harrastuksellisessa yleissivistyksessä. Nyt on korkea aika paikata tuo kyseinen aukko.
Tilaisuus tarjoutui, kun ystäväni toi yllättäen omistamansa pelin kaksoiskappaleen lainaan. Siis ihan laillisen kopion, sekaannus tilauksessa tai jotain sinne päin. Minä kun en pelien warettamista harrasta. Ostan rahalla kaikki ne pelit, joita oikeasti pelaan.
Tämän blogin juoni on lyhyesti sanottuna siinä, että neitseellinen WoW-nyyppä alkaa tutustumaan peliin ja dokumentoi kokemuksensa. Kirjoittajan aikaisemman massiiviroolipelikokemuksen perusteella teinilukijoille on tiedossa makeat naurut ja muille kaltaisilleni kirjoituksistani saattaa tulla vaikkapa varoittava esimerkki peliriippuvuudesta... Tai eipäs manata vielä piruja seinälle etukäteen.
Nyt nimittäin allekirjoittanut on lähtökohtaisesti allerginen tietokonemoninpeleille yleensä ja massiiviroolipeleille erikseen. Olen huono häviäjä ja deathmatchissa inhoan hävitä oikealle ihmiselle. Yhteistyöpelimoodissa taas inhottavat mistään mitään tajuamattomat teinipellet. Massiiviroolipeleissä vieroksuttavat monet asiat, kuten teinipeelovaara, ällöanimegrafiikat, tolkuton ajanmeno ja koukkuun jääminen, rasitusvammat ylääraajoissa ja fasistinen palvelinpolitiikka. Aika näyttää, montako näistä asioista koskee WoW:ia.
Siinäpä taustaa tämän blogin motiiveista. Toivotan kaikki tuhannet, ellei jopa miljoonat lukijani lämpimästi tervetulleiksi! Kommentoida saa ja se on jopa toivottavaa. Toivottavasti viihdytte!
Peli julkaistiin vuoden 2004 loppupuolella. Minä olen intohimoinen tietokonepelien harrastaja, mutta WoW on jäänyt minulta kokonaan väliin. Tietokonepelit ovat minulle paitsi harrastus myöskin palkkatyö, sillä jo vuosikausia olen kirjoitellut peliarvosteluja MikroBittiin. Minulle maksetaan siitä, että tunnen tietokonepelit ja niiden taustat, vaikkei kaikista peleistä tietenkään voi olla omaa kokemusta. WoW:in maailmanlaajuisen suosion huomioon ottaen koen, että minulla on vakava aukko ammatillisessa ja harrastuksellisessa yleissivistyksessä. Nyt on korkea aika paikata tuo kyseinen aukko.
Tilaisuus tarjoutui, kun ystäväni toi yllättäen omistamansa pelin kaksoiskappaleen lainaan. Siis ihan laillisen kopion, sekaannus tilauksessa tai jotain sinne päin. Minä kun en pelien warettamista harrasta. Ostan rahalla kaikki ne pelit, joita oikeasti pelaan.
Tämän blogin juoni on lyhyesti sanottuna siinä, että neitseellinen WoW-nyyppä alkaa tutustumaan peliin ja dokumentoi kokemuksensa. Kirjoittajan aikaisemman massiiviroolipelikokemuksen perusteella teinilukijoille on tiedossa makeat naurut ja muille kaltaisilleni kirjoituksistani saattaa tulla vaikkapa varoittava esimerkki peliriippuvuudesta... Tai eipäs manata vielä piruja seinälle etukäteen.
Nyt nimittäin allekirjoittanut on lähtökohtaisesti allerginen tietokonemoninpeleille yleensä ja massiiviroolipeleille erikseen. Olen huono häviäjä ja deathmatchissa inhoan hävitä oikealle ihmiselle. Yhteistyöpelimoodissa taas inhottavat mistään mitään tajuamattomat teinipellet. Massiiviroolipeleissä vieroksuttavat monet asiat, kuten teinipeelovaara, ällöanimegrafiikat, tolkuton ajanmeno ja koukkuun jääminen, rasitusvammat ylääraajoissa ja fasistinen palvelinpolitiikka. Aika näyttää, montako näistä asioista koskee WoW:ia.
Siinäpä taustaa tämän blogin motiiveista. Toivotan kaikki tuhannet, ellei jopa miljoonat lukijani lämpimästi tervetulleiksi! Kommentoida saa ja se on jopa toivottavaa. Toivottavasti viihdytte!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
